Hyppää sisältöön

Perustietoa sotainvalidien ja rintamaveteraanien määrärahoista

Käsitteitä

Sotainvalidi Henkilö, jolla on sodan aiheuttama ruumiinvamma tai sairaus, joka on todettu Valtiokonttorin (aiemmin tapaturmaviraston) päätöksellä.
Sotilasinvalidi Ennen vuotta 1991 loukkaantunut varusmies tai rauhanturvaaja, jonka vamma on todettu Valtiokonttorin (aiemmin tapaturmaviraston) päätöksellä.
Haitta-aste Sota- tai sotilasinvalidin työkyvyttömyysaste, jonka Valtiokonttori (aiemmin tapaturmavirasto) määrittää.
Rintamaveteraani Mies, jolla on rintamasotilastunnus tai rintamatunnus ja nainen, jolla on rintamapalvelustunnus. Tunnuksien hakuaika päättyi vuonna 1994. Arkikielessä käytetään myös termiä sotaveteraani. Henkilöllä ei ole todettu sodan aiheuttamaa ruumiinvammaa tai sairautta.

Lainsäädäntö

  • Sota- ja sotilasinvalidien korvauksista ja palveluista säädetään sotilasvammalaissa (404/1948).
    • Sotilasvammalain piiriin kuuluvat sotainvalidien lisäksi sotilasinvalidit eli ennen vuotta 1991 loukkaantuneet varusmiehet ja rauhanturvaajat.
    • Sotilasinvalidien palvelut ovat jonkin verran rajoitetummat kuin sotainvalidien.
    • Vuonna 1991 tai sen jälkeen varusmiehinä tai kriisinhallintatehtävissä vahingoittuneet ovat sotilastapaturmalainsäädännön alaisia.
  • Rintamaveteraanien palveluista säädetään laissa rintamaveteraanien kuntoutuksesta (1184/1988) ja laissa rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta (54/2019)

 

Veteraanimomentit

  • Ns. veteraanimomenteista vastaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM).
  • Momentit 33.50.52–33.50.58 ovat Valtiokonttorin hallinnoimia.
  • Momentille myönnetty määräraha ja se, mihin sitä saa käyttää ilmenee Valtion talousarviosta.
  • Valtiokonttori arvioi, paljonko momenteille tarvitaan rahaa ja tekee talousarvioehdotuksen STM:lle. STM päättää, minkä sisältöisenä talousarvioesitys lähtee valtiovarainministeriölle.
  • Eduskunta päättää valtion talousarviosta. Määrärahat ja mahdolliset lisämäärärahat eivät siten ole Valtiokonttorin myöntämiä.

Valtiokonttorin ja hyvinvointialueen asiakkuus

Hyvinvointialueille maksettavat määrärahat

  • Valtiokonttori maksaa määrärahat laissa säädetyn mukaisesti.
  • Hyvinvointialueet arvioivat vuosittain etukäteen, paljonko ne tarvitsevat sota- ja sotilasinvalidien julkiseen laitoshoitoon (momentti 33.50.52) ja rintamaveteraanien kotona asumista tukeviin palveluihin (momentti 33.50.58). Valtiokonttori maksaa määrärahat hyvinvointialueille arvioiden mukaisina ennakkoina.
    • Aiemmin myös rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palvelujen määräraha jaettiin kuntiin rintamaveteraanien lukumäärän suhteessa. Palveluista tuli lakisääteisiä 1.11.2019, mistä lähtien määräraha maksetaan arvioiden mukaisena.
  • Rintamaveteraanien kuntoutus on määrärahasidonnaista. Valtiokonttori saa Kelalta tiedon rintamaveteraanien määrästä ja maksaa kuntoutukseen käytettävissä olevan momentilta 33.50.58 hyvinvointialueille rintamaveteraanien lukumäärän suhteessa.
  • Hyvinvointialueen tulee järjestää palvelut kunkin veteraanin henkilökohtaisen palvelutarpeen mukaan, eikä yhtä suurina osuuksina. Joku tarvitsee enemmän palveluita kuin toinen, ja palvelut ovat erihintaisia. Määrärahaa ei jaeta veteraaneille rahana.
  • Osa hyvinvointialueista käyttää veteraanien palveluihin lisäksi omaa rahaa, osa ei. Hyvinvointialueet päättävät tästä itse.

Käyttämättä jäävät määrärahat

  • Asiakaskunnan korkean iän ja siitä johtuvan poistuman vuoksi kaikki käytettävissä olevat varat eivät välttämättä tule käytetyksi.
  • Momentit 33.50.52 ja 33.50.58 ovat arviomäärärahamomentteja. Momenteilta maksetut määrärahat, jotka eivät palaudu saman tilivuoden aikana, tuloutetaan STM:n tuloarviotilille.
  • Momentit 33.50.53–33.50.55 ovat kaksivuotisia siirtomäärärahamomentteja. Momenteilta maksetut määrärahat, jotka palautuvat, voidaan käyttää uudelleen momenttien käyttötarkoitukseen niiden kaksivuotisen käyttöiän rajoissa.
  • Hyvinvointialueet laativat Valtiokonttorille selvityksen määrärahojen käytöstä ja palauttavat käyttämättä jääneet määrärahat aina käyttövuotta seuraavana vuonna. Jos hyvinvointialue on selvityksen mukaan käyttänyt määrärahaa tarkoitukseen, joka ei ole lakien ja Valtiokonttorin ohjeiden mukaista, jää kustannus hyvinvointialueen vastattavaksi.

Vuoden 2023 määrärahojen käyttö

  • Eduskunta myönsi vuoden 2023 talousarviossa veteraanimomenteille noin 157 miljoonaa euroa. Vuodelta 2022 siirtyi määrärahoja noin 8 miljoonaa euroa.
  • Vuonna 2023 käytettiin kokonaisuudessaan veteraanimäärärahoja noin 160 miljoonaa euroa.

Vuoden 2022 määrärahojen käyttö

  • Eduskunta myönsi vuoden 2022 talousarviossa veteraanimomenteille noin 184 miljoonaa euroa. Vuodelta 2021 siirtyi määrärahoja noin 20 miljoonaa euroa
  • Vuonna 2022 käytettiin kokonaisuudessaan veteraanimäärärahoja noin 191 miljoonaa euroa.

Vuoden 2021 määrärahojen käyttö

  • Eduskunta myönsi vuoden 2021 talousarviossa veteraanimomenteille 230 miljoonaa euroa. Vuodelta 2020 siirtyi määrärahoja noin 23 miljoonaa euroa
  • Vuonna 2021 käytettiin kokonaisuudessaan veteraanimäärärahoja 230 miljoonaa euroa.

Lisätietoa

Sotainvalidien palveluista
Rintamaveteraanien palveluista
Sivun sisältö tulostettavana ppt-esityksenä (pdf)

Kohderyhmä: Henkilöasiakkaat Viranomaiset Yhdistykset ja järjestöt Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset