Sähköinen Peppol-verkosto on täynnä mahdollisuuksia, sanoo Ajantieto Oy:n Jaana Koskinen. Ensimmäinen askel sen käyttöönottoon on Peppol-ymmärryksen kasvattaminen.
−En näe Peppolissa muuta kuin mahdollisuuksia, aloittaa toimitusjohtaja Jaana Koskinen Ajantieto Oy:sta, joka tuottaa taloushallinnon koulutuksia alan asiantuntijoille.
Koskisen mukaan taloushallinnon alalla ei ole tapahtunut mitään yhtä mielenkiintoista ja hyödyllistä sitten 2000-luvun alun, jolloin verkkolasku teki tuloaan ja järjestelmät siirtyivät pilveen.
− Nyt eletään todella mielenkiintoisia aikoja, hän lataa.
Peppol on kansainvälinen verkosto, jonka avulla ostajat ja myyjät voivat välittää standardimuotoisia sähköisiä liikeasiakirjoja.
Toiminnanohjaus- ja taloushallinnon järjestelmissä rakenteellisessa muodossa olevan datan läpivirtaus tuottaa Koskisen mukaan säästöjä, kun virheellistä dataa ei pääse prosessiin. Tämä mahdollistaa resurssien suuntaamisen tuottavampaan työhön.
−Relevantti ja rakenteinen data on se, mihin pitäisi keskittyä ennen kuin mennään tekoälyyn tai koneoppimiseen. Data on pääomaa, jolla yritys tekee tulevien vuosien tuloksia ja kasvua.
Koskisen mukaan Peppol-sanomat ovat avainasemassa hankinnasta maksuun -prosessissa ja datan hallinnassa.
−Peppol-sanomat ovat sitä dataa, mitä tekoäly tarvitsee, Koskinen perustelee.
Peppol on globaali kieli
Hyödyistään huolimatta Peppolin käyttö on vielä vähäistä Suomessa. Koskisen mukaan suurin hidaste sille on loppukäyttäjien, lähettäjien ja vastaanottajien tiedon ja osaamisen puute.
Yritysten taloushallinnon ammattilaisten tulisikin lisätä ymmärrystään Peppolista, sanoo Koskinen.
−Tulisi ymmärtää perusasiat Peppolista, eli että se on kansainvälinen, sähköinen kaupankäynnin verkosto. Se on standardi, kieli, jota ymmärretään Suomesta Japaniin. Peppoliin liittymällä yritys hyppää heti kansainvälisille raideleveyksille.
Peppol-ymmärrystä on syytä Koskisen mukaan kasvattaa myös siksi, että Peppol-kyvykkyys tulee tulevaisuudessa olemaan edellytys kaikenkokoisille toimijoille. Monessa Euroopan maassa Peppolin käyttö on jo vakiintunut ja Euroopan talousalueen (ETA) ylittävässä kaupassa hyötyjä saadaan jo lähivuosina.
−On hyvä ymmärtää, että jossain vaiheessa tämä tulee koskemaan niin suuria kuin pieniäkin toimijoita, Suomessa ja ulkomailla.
Tilitoimisto voi estää tai edistää
Koskinen näkee tilitoimistojen roolin merkittävänä pk-yritysten prosessien kehittämisessä ja automaation hyödyntämisessä. Tilitoimisto voi toimia joko sen edistäjänä tai estäjänä.
−Monet pk-yritykset ovat tilitoimistojen talutushihnassa ohjelmistojen käytössä, eli yritykset käyttävät sitä, mitä tilitoimisto tarjoaa. Tilitoimistoissa taas ei aina satsata kehittämiseen, vaan aika käytetään uusiin asiakkaisiin, hän harmittelee.
Koskinen uskoo, että Peppol voi tuoda merkittäviä mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia työtehtäviä taloushallinnon alalle.
−Alan toimijoiden olisi vastuullista ymmärtää asiakkaan dataa ja liiketoimintaa syvällisemmin. Asiakkaan kasvu mahdollistaa myös tilitoimiston oman kehittymisen.
Peppol-ymmärrys kasvaa koulutuksissa
Jos Peppol tuntuu vaikealta asialta, Koskinen kannustaa yrityksiä kartoittamaan nykytilanteensa datan suhteen – eli millaista dataa yrityksellä on olemassa ja missä muodossa vai onko tarvittavaa dataa ollenkaan saatavilla. Tämän jälkeen yrityksen kannattaa hankkia Peppol-ymmärrystä tiedonhankinnan ja koulutusten keinoin.
Erityisesti pk-yritysten taloushallinnon asiantuntijoiden tulisi kasvattaa ymmärrystään Peppol-sanomien hyödyistä, sillä he ovat usein niitä, jotka ensimmäisenä vievät asiaa yrityksessä eteenpäin.
− Ymmärrystä on hyvä olla myös siitä, miten esittää asia organisaatiossa sisäisesti. Jos Peppolin merkityksellisyys ei ole selvillä, taloushallinnon automaatio ei etene yrityksessä, Koskinen toteaa.
Peppoliin voi perehtyä esimerkiksi Suomen Peppol-viranomaisen eli Valtiokonttorin verkkosivuilla ja erilaisissa koulutuksissa. Koskisen johtama Ajantieto Oy on järjestänyt keväästä 2024 lähtien Peppol-koulutuksia taloushallinnon asiantuntijoille ja pk-yrityksille.
−Olemme saaneet niistä paljon hyvää palautetta. Kiitosta on kertynyt erityisesti koulutusten selkokielisyydestä. Olemme osanneet esittää asiat ymmärrettävästi, Koskinen iloitsee.
Kun Peppol-ymmärrys on hallussa, liikkeelle voi päästä yllättävän nopeasti.
−Kannattaa ottaa yhteys järjestelmätoimittajaan tai operaattoriin ja sitten vain liittyä Peppol-verkostoon. Näin yritys pääsee mukaan globaalin kaupankäynnin sanomaliikenteeseen, kannustaa Koskinen.