Hyppää sisältöön

Yrityksille maksettu yli 300 miljoonaa kustannustukea – Kolmas hakukierros käynnistymässä

Valtiokonttori on käsitellyt lähes kaikki kustannustuen toisen kierroksen tukihakemukset. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille ja yhdistyksille, joiden liikevaihto on pudonnut yli 30 % koronaviruksen vuoksi. Tuella korvataan vaikeasti sopeutettavia kustannuksia.

Hakemuksia saapui yhteensä 18 417. 38 % hakijoista on saanut myönteisen tukipäätöksen. Kustannustuen ensimmäisellä hakukierroksella kesällä 2020 hakijoita oli 12 852 ja hakemuksista hyväksyttiin 27 %. Hakijoiden määrä kasvoi siis 43 %, ja tukea onnistuttiin kohdentamaan paremmin.

Kustannustukea on maksettu yrityksille yhteensä noin 181 miljoonaa euroa tuen toisella hakukierroksella. Kustannustuen ensimmäisellä kierroksella tukea maksettiin noin 124 miljoonaa euroa. Yhteensä tukea on siis maksettu tällä hetkellä yli 300 miljoonaa euroa.

Toisella kierroksella eniten tukea maksettiin ravitsemistoimialalle ja matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toimialoille. Lukumäärällisesti eniten hakijayrityksiä oli maaliikenne ja putkijohtokuljetuksen sekä ravitsemistoiminnan toimialoilta.

Toisella kierroksella kustannustukea voitiin myöntää myös määritellyn toimialalistan ulkopuolelle, mikäli yritys perusteli liikevaihdon yli 30 prosentin laskun johtuvan pandemiasta.

Kuntien yritysneuvojat pienyrittäjien apuna kustannustuen kolmannella kierroksella

Lakiin kustannustuesta on tehty muutoksia toisen hakukierroksen palautteen perusteella. Niiden seurauksena tukea voidaan myöntää entistä joustavammin erityisesti yksinyrittäjille ja pienyrityksille. Kustannustuen kolmas hakukierros käynnistyy yrityksille 27.4.

Valtiokonttori odottaa suurempaa hakemusmäärää kuin aiemmilla tuen hakukierroksilla. Suurempaan hakemusmäärään on valmistauduttu aloittamalla tiivis yhteistyö Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkoston kanssa. Verkostoon kuuluvat Kuntaliitto, Suomen Yrittäjät, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES, Suomen Uusyrityskeskukset sekä Seutukaupungit. Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkosto kokoaan yhteen noin 650 kuntien, kehitysyhtiöiden ja Uusyrityskeskusten yritysneuvojaa. Verkosto on koronavuoden aikana auttanut yrittäjiä koronaan liittyvissä asioissa jo noin 50 000 kertaa. Apu on luottamuksellista ja yrittäjälle maksutonta.

Yritysneuvojat palvelevat yrittäjiä kaikissa kustannustuen hakemiseen liittyvissä kysymyksissä yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa. ”Asiakaspalvelumme on saanut erittäin paljon kiitosta kustannustuen edellisillä kierroksilla. Yhteistyön laajentaminen yritysneuvojiin antaa meille mahdollisuuden tavoittaa paikalliset yrittäjät heille tuttujen tahojen kautta. Tavoitteenamme on, että jokainen tuen piiriin kuuluva yritys saa avun”, palvelujohtaja Mari Selviranta kertoo.

Myös Kuntaliitto on tyytyväinen yhteistyöhön Valtiokonttorin kanssa: ”Yritysten auttaminen on yritysneuvojien ydinosaamisaluetta. Yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa voimme tehokkaasti auttaa yrittäjiä hakemaan kustannustukea, ja siten varmistaa, että tukeen oikeutetut yritykset osaavat sitä hakea”, sanoo Kuntaliiton Elinvoima ja talous -yksikön johtaja Jarkko Huovinen.

Myös sulkemiskorvaus ja tapahtumatakuu valmisteilla

Laki kustannustuesta sisältää myös pykälän yrityksille maksettavista sulkemiskorvauksista. 12.4. voimaan tulleen kustannustukilain mukaisesti suljetuiksi määrätyt mikro- ja pienyritykset (alle 50 työntekijää) voivat hakea tukea Valtiokonttorista 12.5. alkaen. Suurten yritysten sulkemiskorvaus on valmisteilla erikseen.

Lisäksi valmisteilla on ehdotus tapahtumatakuusta. Ehdotettu tapahtumatakuu olisi ennakollinen maksusitoumus, joka annettaisiin tapahtumajärjestäjälle tämän ilmoittamista kustannuksista. Jos viranomainen määräisi tapahtuman peruttavaksi, korvausta maksettaisiin etukäteen ilmoitetuista toteutuneista kustannuksista.

Uusia tukimuotoja koskevat lait ovat parhaillaan valmisteltavina. Niiden edistymistä voi seurata työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla. Uusien tukien hakeminen voi käynnistyä lain voimaantulon jälkeen.

”Valtiokonttoriin on edellisten kierrosten perusteella kertynyt jo paljon osaamista, jonka avulla pystymme käynnistämään haun perin nopeasti lain valmistumisen jälkeen”, palvelujohtaja Mari Selviranta lupaa.

Valtiokonttori tiedottaa tapahtumatakuun alkamisesta omissa kanavissaan.

Lisätietoja

Palvelujohtaja Mari Selviranta, puh. +358 295 502 015

haekustannustukea.fi

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset