Hyppää sisältöön

Vastuullisuusraportointi yhtenäistyy valtiolla vuonna 2020

Yritykset, julkinen hallinto ja muut organisaatiot ovat vastuussa toimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan, sidosryhmiin ja ympäristöön. Osana vuoden 2020 toiminnan raportointia valtion virastoilta edellytetään vastuullisuusraportin laatimista. Valtiokonttorin johtaman pilottiryhmän tavoitteena on muodostaa yhtenäinen raportointikehys valtion vastuullisuusraportoinnille.

Vastuullisuuden merkitys organisaatioiden toiminnalle on kasvanut sitä mukaa, kun sidosryhmät ovat alkaneet odottaa yhteistyökumppaneiltaan entistä vastuullisempaa toimintaa. Vastuullisuus on organisaatioille strateginen väline lisätä ja kehittää toimintansa avoimuutta ja kestävyyttä. Yhteiskunnallisten normien ja odotusten lisäksi vastuullisuus on aina tiiviisti yhteydessä organisaation toiminnan luonteeseen ja sen sidosryhmäverkostoon.

Vastuullisuus näkyväksi

Ministeriöt, virastot ja laitokset ovat aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita, joiden yhteiskunnalliseen mandaattiin vastuullisuus kuuluu sisäänrakennettuna. Raportin avulla viraston toiminnan vastuullisuus tehdään näkyväksi. Vastuullisuusraportin lähtökohtana on kuvata viraston nykyistä toimintaa ja esittää suunnitelma sille, miten tulevaisuuden haasteisiin vastataan.

Globaalien haasteiden ratkomisen kasvava kysyntä tarjoaa yrityksille uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Valtion osalta nopeasti muuttuva toimintaympäristö ja lisääntyvä epävarmuus haastaa sen ydintehtävän toteuttamisen tapoja. Vastuullisuusraportista on tarkoitus tehdä valtion virastoille yhteinen seurantaväline, jossa arvioidaan objektiivinen asetettujen vastuullisuustavoitteiden toteutumista.

Tavoitteena yhtenäiset raportointikäytännöt

Valtiokonttorin kokoama pilottiryhmä laatii vastuullisuusraportin jo vuodelta 2019. Pilottiryhmän työn tavoitteena on muodostaa valtiolle yhtenäinen raportointikehys, jonka puitteissa virastojen vastuullisuudesta voidaan saada vertailukelpoista tietoa yli virasto- ja hallinnonalarajojen. Pilottiryhmän työ perustuu Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteille (SDG) ja Global Reporting Initiative -säätiön GRI-standardeille. Pilottiryhmä aloittaa työskentelynsä tammikuussa 2020.

Vastuullisuusraportointia on aikaisemmin toteutettu muun muassa Maanmittauslaitoksessa, Hanselissa ja Kelassa. Yhtenäisen raportoinnin mahdollistamiseksi Valtiokonttori julkaisee ohjeen kirjanpitoyksiköiden vastuullisuusraporteille alkusyksyllä 2020. Valtion vastuullisuusraportoinnin pilottien etenemistä voi seurata Valtiokonttorin verkkosivuilla.

Lue myös aiheeseen liittyvä blogi >

Lisätietoja:
Katri Kanerva, puh. 0295 503 364, katri.kanerva(at)valtiokonttori.fi
Henni Purtonen, puh. 0295 502 017, henni.purtonen(at)valtiokonttori.fi

Valtion vastuullisuusraportointi pähkinänkuoressa

  • Valtiokonttori antaa kaikille virastoille ohjeet vastuullisuusraportin laatimista varten alkusyksyllä 2020.
  • Pilottivirastot toteuttavat raportin jo vuodelta 2019.
  • Valtiolla raportointi perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja GRI-standardeihin.

 

Kohderyhmä: Viranomaiset

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset