Hyppää sisältöön

Valtion liikennevahinkoturvan maksuperusteet vuodelle 2024 on vahvistettu

Valtiokonttori korvaa valtion omistaman tai valtion pysyvässä hallinnassa olevan moottoriajoneuvon (myös leasing) aiheuttamat liikennevakuutuslaissa tarkoitetut liikennevahingot. Tuotetut vahingonkorvaussuoritteet liikennevahinkoasioissa ovat maksullisia ja maksut peritään kirjanpitoyksiköiltä vuosittain.

Maksu koostuu kolmesta osasta

Liikennevahinkoturvamaksun muodostavat korvausmenoperusteinen riskimaksu, suurvahinkoihin liittyvä poolimaksu sekä hoitokulumaksu.

Korvausmenoperusteinen riskimaksu perustuu kirjanpitoyksikön tai liikelaitoksen omaisuusvahinkojen kolmen edellisen vuoden keskimääräiseen korvausmenoon ja henkilövahinkojen viiden edellisen vuoden keskimääräiseen korvausmenoon.

Vakavista henkilövahingoista aiheutuvat korvauskustannukset katetaan poolimaksulla. Poolimaksulla tasataan riskiä kohdeyksiköiden kesken.

Hoitokulumaksulla katetaan Valtiokonttorille liikennevahinkoturvan hoidosta aiheutuneet kustannukset ja sitä maksavat kaikki maksujen kohdeyksiköt.

Laskutettavat ajoneuvot haetaan ajoneuvorekisteristä

Valtiokonttori saa kirjanpitoyksiköiden ja liikelaitosten pysyvässä hallinnassa olevat ajoneuvot suoraan Traficomin ajoneuvorekisteristä. Ajoneuvolistaus poimitaan kunakin vuonna 31.1. ja liikennevahinkoturvamaksu perustuu tämän ajankohdan tietoihin. Vuoden aikana ajoneuvokannassa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta maksun suuruuteen.

Kirjanpitoyksiköt ja liikelaitokset vastaavat, että organisaation hallinnassa olevat ajoneuvot on ilmoitettu oikein ajoneuvorekisteriin. 31.1. jälkeen tehdyt muutokset ajoneuvorekisteriin otetaan huomioon seuraavan vuoden laskennassa.

Lisätietoa liikennevahinkoturvasta

Maksuperusteet:

Valtion liikennevahinkoturvan maksuperusteet 2024
Valtion liikennevahinkoturvamaksujen maksuperusteiden perustelut 2024
Liikennevahinkojen korvaaminen

Liikennevahinkoturvamaksuihin liittyvä lainsäädäntö:
Liikennevakuutuslaki (460/2016)
Laki Valtiokonttorista (305/1991) 2a §

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset