Hyppää sisältöön

Valtion laskujenvälityspalvelussa reaaliaikainen talousraportointi huomioidaan entistä paremmin

Valtiokonttori päätti valtion laskujenvälityspalvelun hankinnasta. Hankinnalla pyritään sähköistämään valtion laskujen käsittelyä entistä laajemmin. Kilpailutuksessa painotetettiin myös taloushallinnon reaaliaikaista raportointia, joka tukee taloushallinnon suunnittelua ja seurantaa.

Valtion laskujenvälityspalvelujen toimittajaksi valittiin Posti Messaging Oy. Sopimuskausi on 1.10.2019-30.11.2027. Sopimus palvelujen tuottamisesta on tehty Valtiokonttorin ja Posti Messaging Oy:n välillä. Ennen sopimuksen tekemistä Posti Messaging Oy:n kanssa, Valtiokonttori on auditoinut palveluiden tietoturvan.

Palvelu sisältää verkkolaskujen vastaanoton, verkkolaskujen välityksen kuluttajille ja yrityksille sekä paperilla lähtevien laskujen ohjauksen Suomi.fi viestit -palveluun. Valtion ostolaskujen digitointipalvelu on kilpailutettu erikseen. Palvelun toimittajaksi valittiin myös Posti Messaging Oy. Tuotannonaikainen sopimuskausi on 1.12.2020-30.11.2027.

Valtiokonttori on käynnistänyt projektin uuteen sopimuskauteen siirtymisestä. Laskujenvälityspalvelun asiakkaita ovat valtion kirjanpitoyksiköt, virastot sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot.

Vähemmän paperilaskuja, enemmän säästöjä

Kilpailutuksessa huomioitiin erilaisia kanavia välittää laskuja asiakkaille. Mobiilikanavat ja Suomi.fi Viestit -palvelu eli sähköinen postilaatikko ovat uusia ja turvallisia kanavia lähettää laskuja asiakkaille. Kilpailutuksessa kokonaan uutena osa-alueena tulivat mukaan hankintasanomien välittäminen ja eKuitti, eli sähköinen kuitti.

– Sähköinen laskutus on tärkeä osa reaaliaikatalouteen siirtyvää taloushallintoa. Kun laskutus voidaan hoitaa sähköisten kanavien kautta, paperilaskuja lähtee entistä vähemmän, säästöjä syntyy paitsi valtiolle myös ympäristö kiittää, laskujenvälityspalvelun projektipäällikkö Kirsi Launomaa Valtiokonttorista sanoo.

Varautuminen ja jatkuvuuden suunnittelu ohjaa käyttöönottoprojektia

Laskujenvälityspalvelun uudella sopimuskaudella pyritään aiempaa parempaan varautumiseen ja jatkuvuuteen valtion laskujenvälityksen hoitamisessa. Käyttöönottojen suunnittelu on käynnistynyt. Projektin aikana tehdään myös kattava toiminnan häiriö-, kriisi- ja jatkuvuusssuunitelma.

Laskujenvälityspalvelun asiakkaita ovat Palkeet ja ne virastot, joilla on omia osto- tai myyntilaskujärjestelmiä. Käyttöönottoja tehdään vaiheittain vuoden 2020 aikana. Näin varmistetaan, että kaikki muutokset valmistuvat 1.12.2020 mennessä.

Palkeet huolehtii asiakkailleen tuottamiensa palveluiden vaatimat muutokset uudelle sopimuskaudelle sekä kaikki Kiekuun tarvittavat muutokset. Palkeet ilmoittaa laskutusliittymäasiakkaille, mitä muutoksia tai vaatimuksia virastojen tulee huomioida substanssiliittymissä. Palkeet tiedottaa asiakkaitaan käyttöönottojen aikatauluista tarkemmin alkuvuodesta 2020.

Lisätietoja:

VK-LVP2020@valtiokonttori.fi

projektipäällikkö Kirsi Launomaa, p. 0295 502 031, kirsi.launomaa@valtiokonttori.fi
johtava taloushallinnon asiantuntija Pirjo Ilola, p. 0295 502 081, pirjo.ilola@valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Viranomaiset

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset