Hyppää sisältöön

Valtiokonttorin kotisivut uudistetaan – digikonseptista suuntaviivat

Uudistamme Valtiokonttorin kotisivut (www.valtiokonttori.fi) kuluvan vuoden aikana uuden digikonseptin mukaan. Uudistuksen myötä tavoittelemme parempaa asiakaskokemusta, avainsanoja ovat helppous, selkeys ja saavutettavuus.

Uudistuksen suuntaviivat ja tahtotila määriteltiin viime vuoden lopulla Digikonsepti-projektissa, jonka lopputuloksena syntyi konseptin 6+1 pääperiaatetta: (1) palvelu edellä, asiakkaan tarve huomioiden, (2) ekosysteemin huomioiva, (3) opastava, (4) helppo ja saavutettava, (5) uudelleen hyödyntävä, (6) mukautuva ja kohdennettava. Lisäksi luotiin (+1) sisältöresepti, jonka avulla verkkopalvelut pysyvät ylläpidettävinä.

Kuva: Digikonseptin 6+1 pääperiaatetta.

Uuden konseptin mukaan toteutetun sivustouudistuksen myötä Valtiokonttorin verkkopalveluissa siirrytään perinteisistä verkkosivustoista kohti ”Valtion verkkokauppaa”, jossa tietoa suodatetaan ja kootaan palvelupaketeiksi verkkokauppamaailmasta lainatulla logiikalla.

Projektia toteutetaan ketterin menetelmin vaiheissa

Kotisivustouudistus-projekti asetettiin huhtikuun alussa ja sitä toteutetaan ketterin menetelmin sprinteissä. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan projekti jakautuu kolmeen vaiheeseen (K1, K2 ja K3) ja yhteensä viiteen sprinttiin, joiden aikana tehdään sivuston sisällölliset ja tekniset perusratkaisut kuntoon. Kunkin vaiheen tuotokset julkaistaan beta-versiona. Tavoitteena on, että sivustouudistus valmistuisi vuoden loppuun mennessä.

Asiakasraati arvioi lopputuloksia

Projektilla on asiakasraati, jonka tehtävänä on kunkin vaiheen jälkeen arvioida beta-version kautta toteutusta ja antaa projektille palautetta. Asiakasraatiin on pyritty kutsumaan kattavasti kaikkien toimialojen asiakaskunnan edustajia, jotta saamme hyvän näkemyksen loppukäyttäjien odotuksista.

Myös saavutettavuus on tärkeässä roolissa, sillä EU-tasoinen direktiivi ja sen kansallista toimeenpanoa tukeva laki edellyttävät meitä toteuttamaan sivut saavutettaviksi. Apuna tässä työssä meillä on kaksi saavutettavuuden kokemusasiantuntijaa.

Haluaisitko mukaan asiakasraatiin? Ota siinä tapauksessa yhteyttä projektipäällikköön:

Anna-Liisa Tuominen, kotisivustouudistuksen projektipäällikkö,
anna-liisa.tuominen(at)valtiokonttori.fi

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset