Hyppää sisältöön

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2021 tilinpäätökseksi on valmistunut

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2021 tilinpäätökseksi on allekirjoitettu ja toimitettu valtiovarainministeriöön. Valtion tilinpäätös laaditaan valtion talousarvion piiriin kuuluvasta talousarviotaloudesta.

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi sisältää valtion tuotto- ja kululaskelman, taseen, valtion talousarvion toteutumalaskelman, valtion rahoituslaskelman sekä laskelmia täydentävät liitteet.

Valtion tuotto- ja kululaskelman mukaan kulujäämä vuodelta 2021 oli 6,3 miljardia euroa. Kulujäämä vuonna 2020 oli 12,7 miljardia euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna tuotot olivat 11,4 prosenttia suuremmat ja kulut 1,5 prosenttia pienemmät. Tuottojen kasvu johtui pääosin rahoitus- ja verotuottojen lisääntymisestä.

Suurin syy verotuottojen kasvuun oli talouden toipuminen. Euromääräisesti eniten kasvoivat ansio- ja pääomatulovero (noin 2,0 miljardia euroa) sekä arvonlisävero (noin 1,9 miljardia euroa). Rahoitustuottojen kasvu johtuu saatujen osinkojen kasvusta.

Kuluissa siirtotalouden kulujen osuus oli 80 prosenttia, yhteensä 48,3 miljardia euroa, joka oli noin 0,8 miljardia euroa edellisvuotta vähemmän.

Siirtotalouden kulut paikallishallinnolle (noin 14,3 miljardia euroa) ja sosiaaliturvarahastoille (noin 14,5 miljardia euroa) olivat siirtotalouden kulujen suurimmat erät. Näissä molemmissa oli hieman vähennystä edelliseen vuoteen nähden. Siirtotalouden kulut paikallishallinnolle vähenivät noin 0,6 miljardia euroa, mistä suurin osa johtuu kuntien valtionosuuksien pienenemisestä. Siirtotalouden kuluissa sosiaaliturvarahastoille (vähennystä noin 0,5 miljardia euroa) oli muutoksia useissa erissä, joista suurimpana olivat työttömyysetuuksista ja eläkkeistä johtuvat erät. Koronakriisin johdosta yrityksille maksettavat tuet kasvattivat siirtotalouden kuluja noin 0,1 miljardia euroa.

Valtion taseen loppusumma oli 61,5 miljardia euroa, mikä oli noin 3 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Suurimmat muutokset taseessa olivat valtionvelan ja kassavarojen määrän muutokset. Riittävä maksuvalmius on voitu ylläpitää, vaikka valtion kassavaroja on pienennetty.

Talousarviotalouden ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen yhteisen valtionvelan nettolisäys oli 3,9 miljardia euroa ja velan kokonaismäärä nimellisarvoltaan 128,7 miljardia euroa, markkina-arvoltaan 136,0 miljardia euroa.

Valtion talousarvion toteutumalaskelman mukaan varainhoitovuoden 2021 alijäämä oli 5,3 miljardia euroa ja varainhoitovuoden lopun kumulatiivinen alijäämä 15,297 miljardia euroa. Talousarviotuloja kertyi 60,748 miljardia euroa sisältäen nettolainaoton 4,307 miljardia euroa. Talousarviomenoja kertyi 66,002 miljardia euroa.

Talousarvion toteuma, tuotot ja kulut sekä tase > 

Tilinpäätösvuoden jälkeiset merkittävät tapahtumat

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Hyökkäyksen johdosta EU ja monet muut maat ovat asettaneet Venäjää kohtaan voimakkaita talouspakotteita, jotka tulevat vaikuttamaan välillisesti myös Suomen talouteen. Valtiokonttorin ehdotuksen valtion vuoden 2021 tilinpäätökseksi valmistumiseen mennessä pakotteiden vaikutusta Suomen talouteen ei ole pystytty vielä ennustamaan

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2021 tilinpäätökseksi >

Valtiokonttorin verkkosivuilla on julkaistu valtion tilinpäätöksen laskelmista laadittuja infograafeja >

Tarkempia erittelyjä valtion tilinpäätöksestä ja kirjanpitotiedoista on mahdollista saada Valtiokonttorin ylläpitämästä raportointipalvelusta osoitteesta www.tutkihallintoa.fi. Sivuilla on myös linkkejä muihin suunnittelun ja seurannan asiakirjoihin.

Valtion tilinpäätös liitetään osaksi hallituksen vuosikertomusta, joka annetaan eduskunnalle toukokuussa.

Lisätietoja:
Valtioneuvoston controller Jaana Kuusisto, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30051, jaana.kuusisto(at)gov.fi
Neuvotteleva virkamies Sirpa Korkea-aho, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30252, sirpa.korkea-aho(at)gov.fi
Laskentapäällikkö Jaana Tiimonen, Valtiokonttori, puh. 02955 02261, kkp(at)valtiokonttori.fi

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset