Valtiokonttorin uudeksi lakisääteiseksi tehtäväksi tuli 1.9.2020 alkaen analysointi- ja raportointipalveluiden tuottaminen valtioneuvostolle, eli esimerkiksi ministeriöille ja valtioneuvoston kanslialle.
”Haluamme tukea valtioneuvostoa tietointensiivisten haasteiden ratkaisemisessa ja tarjota analysoitua tietoa valmistelun ja päätöksenteon tueksi. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi data-analytiikan käytön edistämistä politiikka-alueiden ja säädösten valmistelussa sekä hallinnonalan ohjaustehtävässä”, apulaisjohtaja Olli Ahonen Valtiokonttorista kertoo.
Valtionkonttorin data-analyytikot hyödyntävät analyyseissa tietoja monista eri lähteistä. Lakisääteisen tehtävän myötä Valtiokonttorilla on mahdollisuus hyödyntää laajasti valtion yhteisiä tietoja sekä kuntatalouden tietoja. Lisäksi analyyseihin yhdistetään asiakkaiden substanssitietoja ja julkisista lähteistä saatavia tietoja.
”Yhdistelemällä laajasti tietoa eri lähteistä voimme tuottaa valtioneuvostolle esimerkiksi tilannekuvia ja vertailutietoa koko valtionhallinnosta, hallinnonaloista, poikkihallinnollisista kokonaisuuksista sekä kuntataloudesta”, Ahonen kuvaa.
Valtiokonttorin asiantuntijat auttavat tarvittaessa myös ministeriöiden tietojohtamisen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Voimme myös hallinnoida tietovirtoja ja -varantoja siten, että palvelusta on saatavissa aina ajantasaiset tiedot. Olemme esimerkiksi tehneet valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannoista Tutkikuntia.fi ja Tutkialueita.fi -palvelut.
Valtion yhteiset tiedot tehokäyttöön
Jotta analyysien tekeminen olisi tulevaisuudessa nykyistä vaivattomampaa, kokoamme valtion yhteiset toiminnan, talouden ja suunnittelun tiedot yhteiselle tietoalustalle.
Ministeriöille ja virastoille tehtävien analyysien lisäksi tietoalustalle tuotavia tietoja hyödynnetään muun muassa Tutkihallintoa.fi-palvelun julkisessa raportoinnissa. Julkista tietoa jaetaan myös avoimiin rajapintoihin koko yhteiskunnan käytettäväksi. Lue lisää valtion yhteisten tietojen kokoamisesta >
Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä:
- tietojohtaminen@valtiokonttori.fi
- Tietojohtamisen kehittäminen: apulaisjohtaja Olli Ahonen,
olli.ahonen@valtokonttori.fi, p. 0295 503 310 - Tietokiri: hankejohtaja Denis Galkin,
denis.galkin@valtiokonttori.fi, p. 0295 502 165 - Analysointipalvelut: data-analyytikko Wolf Wikgren,
wolf.wikgren@valtiokonttori.fi, p. 0295 502 157 - Kuntatalouden tietopalvelu: palvelupäällikkö Anne Melanen,
anne.melanen@valtiokonttori.fi, p. 0295 502 412