Hyppää sisältöön

Valtiokonttori suosittaa muutosten eteenpäin viemistä talousarviolakiin ja -asetukseen

Valtion tilinpäätöksen uudistamishanke etenee suunnitelman mukaisesti aikataulussa. Valtiovarainministeriö tulee viemään eduskunnan lainsäädäntökäsittelyyn talousarviolakiin ja -asetukseen tarvittavat muutokset. Niiden on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025.

Lainsäädäntömuutosten tekemisen edellytyksenä on valtion keskuskirjanpitojärjestelmän päivittäminen. Tähän liittyen Valtiokonttori on tehnyt päätöksen siirtyä käyttämään Group Reporting -järjestelmää vuoden 2025 alusta alkaen.

Muutokset kirjanpitoyksiköille

Valtion tilinpäätöksen kehittämishankkeessa valmistellaan tarvittavat säädös-, järjestelmä- ja toimintatapamuutosehdotukset.

Aiemmin julkaistuun tilikarttaluonnokseen on tulossa vielä joitakin tarkennuksia, ja tilinpäätöskaavat ja liitetiedot muuttuvat joiltakin osin. Lisäksi Valtiokonttorin julkaisemiin määräyksiin ja ohjeisiin sekä Valtion kirjanpidon käsikirjaan on tulossa muutoksia.

Tilinpäätöksen laajenemisen myötä Metsähallitukselle, Senaatti-kiinteistöille ja Puolustuskiinteistöille luodaan kumppanikoodit, joita tullaan käyttämään valtiokokonaisuuden sisäisissä tapahtumissa. Kumppanikoodien käyttöön liittyvistä muutoksista tiedotetaan myöhemmin.

Kirjanpitoyksiköiden ja liikelaitosten, joilla on omia taloushallintoon liittyviä järjestelmiä, tulee huolehtia tarvittavat muutokset omiin järjestelmiinsä.

Tavoitteena kattavampi kokonaiskuva valtiontaloudesta

Valtion tilinpäätös laajennetaan sisältämään talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot ja valtion liikelaitokset. Kehittäminen painottuu talousarviotalouden, rahastotalouden ja liikelaitosten muodostaman kokonaisuuden tilinpäätösraportointiin. Hallituksen vuosikertomukseen tulee jatkossa myös tietoa yhteenvetomuodossa valtionyhtiöiden merkityksestä valtiontalouteen.

Nykyinen valtiontaloutta koskeva raportointi on koettu riittämättömäksi valtiontalouden kokonaisuutta koskevan raportoinnin osalta. Muutoksen tavoitteena on laajentaa tilinpäätöksen kattavuutta, jotta valtiontalouden kokonaisuudesta saataisiin parempi kokonaiskuva. Kehittämistyön aikajänne on suunniteltu siten, että valtion uudistettu tilinpäätös voidaan laatia ensimmäisen kerran vuonna 2026 vuodelta 2025.

Valtiokonttori ja Palkeet tulevat tiedottamaan muutokseen liittyvistä käytännöistä tarkemmin loppuvuoden 2024 aikana.

Lisätietoja:
laskentapäällikkö Jaana Tiimonen, puh. 0295 502 261, jaana.tiimonen(at)valtiokonttori.fi

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset