Valtiokonttori myötävaikuttaa omalta osaltaan Yrityksen digitalous -hankkeen onnistumiseen. Hanke käynnistyi 2021 ja jatkuu vuoden 2024 loppuun asti. Valtiokonttori vastaa hankkeessa eKuitin, Verkkolaskun ja Hankintasanomien kehittämisestä. Tavoitteena on tehdä niiden käyttämisestä arkipäivää yrityksissä ja julkishallinnossa.
Valtiokonttori on tehnyt Yrityksen digitalous -hankkeessa eKuittiin ja kuluttajien kertalaskutukseen liittyvät kokeilut. Kokeilut onnistuivat ja molemmissa projekteissa päästään etenemään tavoitteen mukaan.
Yrityksen digitalous-hanke toteutti marraskuussa 2021 Poliisin kanssa onnistuneen eKuitti-pilotin.
Valtiokonttori pilotoi Yrityksen digitalous-hankkeessa eKuittia Poliisin yhden yksikön kanssa syksyllä 2021. Maksuaikakortilla tehtyjen ostojen kuitit yhdistettiin luottokorttilaskuun. Korttilaskun hyväksyminen helpottuu, kun eKuitit ovat jo valmiiksi laskun liitteenä. Käsittely helpottuu ja työaikaa säästyy, kun käsitellään kuittien osalta vain niitä laskuja, joilta ne puuttuvat.
Pilotoinnissa kerätyt opit ja kokemukset käytetään hyödyksi, kun eKuitti siirretään tuotantoon. Poliisi ottaa eKuitin tuotantokäyttöön vuoden 2022 aikana.
Lue lisää eKuitista >>
Tammikuussa välitettiin ensimmäiset kertaluonteiset verkkolaskut kuluttajalle.
eLasku on nimenä ja toimintona tuttu lähes kaikille kuluttajille. Se on toistuvaislaskutukseen rakennettu palvelu, jonka kuluttaja saa käyttöönsä, kun muistaa tilata ensimmäistä laskua maksaessaan kyseisen laskuttajan seuraavat laskut suoraan verkkopankkiinsa.
Kun kuluttajalle tuleekin vain yksi, kertaluonteinen lasku, sitä ei vielä ole mahdollista saada sähköisenä, vaikka kuluttaja niin haluaisikin. Yritykselle, joka laskuttaa sekä yrityksiä että kuluttajia, tämä tarkoittaa vähintään kahden eri laskutustavan käyttämistä yhden tehokkaan tavan sijaan.
Hankkeessa päätettiin lähteä kehittämään sähköistä kuluttajakertalaskua, koska sille on tarvetta ja siitä on hyötyä sekä yrityksille että kuluttajille.
Pankkien kanssa tehdyn yhteistyön lisäksi joulukuussa 2021 Apix Messaging Oy, Isolta Oy, MobilePay Finland Oy ja Valtiokonttorin Yrityksen digitalous -hankkeen edustajat aloittivat kuluttajan kertaluontoisen verkkolaskun testauksen. Tavoitteena oli todentaa, että Isolta Oy:n Arkhimedes laskutusohjelmistosta voidaan lähettää verkkolasku kuluttajan MobilePay sovellukseen ja selvittää, millaisia muutoksia laskun välitykseen tarvittaisiin. Verkkolaskuvälittäjänä toimi Apix. Tämän vuoden tammikuussa, onnistuneen testauksen jälkeen, välitettiin ensimmäiset kertaluonteiset verkkolaskut kuluttajalle.
Vaikka Suomi on digitalisaation kärkimaita, meillä on edelleen tarve ja mahdollisuudet kehittää palveluita, joilla voimme tukea suomalaisia yrityksiä menestymään. Tärkeintä kehityksessä on toimiva yhteistyö sektorirajat ylittäen. Tämä toteutui erinomaisesti edellä kuvatussa pilotissa ja tuotantoon siirrossa.
Lue lisää Verkkolaskusta >>