Julkisiin hankintoihin valtiolla, kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään vuosittain noin 45 miljardia euroa. Uusi kansallinen hankintatietovaranto kokoaisi yhteen tietoja kaikilta julkisen sektorin organisaatioilta, mikä lisäisi merkittävästi julkisten varojen käyttöä koskevan tiedon avoimuutta. Valtiovarainministeriö on julkaissut arviomuistion julkisten hankintojen tietovarannon perustamisesta ja pyytää siihen lausuntoja 15.9.2024 mennessä.
Hankintatietovarannolla tavoitellaan taloudellisia hyötyjä ja avoimuutta
Uudistuksen myötä julkisia hankintoja tekevät organisaatiot toimittaisivat muun muassa hankintasopimus- ja ostolaskutietojaan Valtiokonttorin ylläpitämään kansalliseen julkisten hankintojen tietovarantoon. Kansallinen hankintatietovaranto otettaisiin käyttöön portaittain vuodesta 2026 lähtien.
”Olemme arvioineet hankintatietovarannon tuottavan merkittäviä kustannussäästöjä suoraan ja välillisesti julkisten hankintojen tehostumisen kautta. Taloudellisten hyötyjen lisäksi tietovaranto lisäisi koko hankintaprosessin avoimuutta ja loisi mahdollisuudet julkisiin hankintoihin liittyvien politiikkatoimien vaikutustenarvioinnille”, kertoo ratkaisuarkkitehti Juho Savonen Valtiokonttorista.
”Luonnollisesti osa toimenpiteistä tuottaa myös negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi hallinnollisen taakan muodossa. Ehdotetuissa toimenpiteissä on pyritty löytämään ne vaihtoehdot, joissa hallinnollisen taakan kasvu olisi mahdollisimman vähäistä ja näemmekin, että arviomuistiossa ehdotetut investoinnit maksavat itsensä takaisin.”
Valtiokonttori kerää jo nyt valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietoja ja julkaisee niitä Tutkihallintoa.fi-palvelussa. Julkisia hankintoja koskevien tietojen saaminen nykyistä kattavampana eri toimijoiden käyttöön parantaisi merkittävästi julkisen talouden tietopohjaa.
Arviomuistion ehdotusten myötä myös Tutkihankintoja.fi-palvelu kokisi uudistuksia ja siirtyisi Valtiokonttorin ylläpidettäväksi. Valtiokonttori julkaisisi hankintatietovarantoon kootuista julkisista tiedoista mahdollisimman kattavia visualisointeja, raportteja ja rajapintoja muun muassa median, kansalaisten ja yritysten tarpeisiin.
Sekä hankintatietovaranto että sitä hyödyntävä avoin tietopalvelu tukisivat pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaisia julkisiin hankintoihin liittyviä tavoitteita.
Sidosryhmiä kuultiin laajasti
Valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin lisäksi arviomuistion laatimiseen osallistui asiantuntijoita Kilpailu- ja kuluttajavirastosta sekä Hansel Oy:stä.
Myös sidosryhmiä kuultiin laajasti syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Sidosryhmäkeskusteluja järjestettiin edunvalvontajärjestöille, julkisen sektorin organisaatioille, ministeriölle sekä erinäisille yksityisen sektorin toimijoille.
Lue lisää
- Arviomuistio kansallisen julkisten hankintojen tietovarannon perustamisesta Lausuntopalvelussa. Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 15.9.2024.
- Valtiovarainministeriön uutinen 20.6.2024 >