Hyppää sisältöön

Analyysi: tunnistetut kestävän kehityksen tavoitteet valtionhallinnossa

Valtionhallinnossa tunnistettiin kestävän kehityksen tavoitteita ahkerasti. Analyysi tavoitevalinnoista kertoo, että vähintään kolme organisaatiota oli tunnistanut kunkin kestävän kehityksen tavoitteen toimintansa kannalta merkittäväksi. Vaikutusmahdollisuudet eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti kaikkiin tavoitteisiin.

Valtiokonttorin ohjeessa valmistautumisesta valtionhallinnon yhtenäiseen vastuullisuusraportointiin (VK/43766/00.00.01.06.01/2020) kaikkia ministeriöitä, virastoja ja laitoksia pyydettiin tunnistamaan 3–5 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kestävän kehityksen tavoitetta, joiden saavuttamista organisaatiot voivat omalla toiminnallaan merkittävimmin edistää. Ihmisrvoista työtä ja talouskasvua (tavoite 8) oli eniten tunnistettu tavoite, jota yhteensä 25 organisaatiota piti toimintansa kannalta merkittävänä. Vastuullista kuluttamista (tavoite 12) ja ilmastotekoja (tavoite 13) olivat seuraavaksi yleisimmät tavoitevalinnat.

Valittujen tavoitteiden eteen tehtävästä työstä kertominen on organisaatioiden vastuullisuusraportoinnin keskiössä. Valtionhallinnon organisaatiot valmistautuvat raportoimaan vastuullisuudesta soveltamalla Valtiokonttorin marraskuussa 2020 julkaisemaa ohjetta valtionhallinnon yhtenäisestä vastuullisuusraportoinnista. Ohjeistus täydentyi syyskuussa 2021, kun Valtiokonttori julkaisi toisen ja edellistä kattavamman ohjeen vastuullisuudesta raportoimisesta. Ohjeistusta on kehitetty kevään 2021 aikana yhdessä ministeriöiden, virastojen ja laitosten asiantuntijoista koostuvan työryhmän kanssa.

Valtiokonttori kiittää kaikkia organisaatioita, jotka toimittivat tiedon tunnistamistaan tavoitteista. Yhteensä 58 organisaatiota ilmoitti Valtiokonttorille tunnistamansa tavoitteet toukokuussa 2021. Näistä 54 ovat valtion ministeriöitä, virastoja ja laitoksia ja 4 muita julkishallinnon organisaatioita. Tiedon avulla saamme käsityksen siitä, missä määrin vastuullisuusraportointiin ollaan valtionhallinnossa valmistautumassa.

Lisäksi meidän on mahdollista kartoittaa, miten raportoitavat tavoitteet jakautuvat läpi hallinnon. Tiedosta on apua, kun suunnittelemme vastuullisuustyöhön ja -raportointiin annettavaa tukea esimerkiksi työpajojen tai verkostojen muodossa. Tässä yhteenvedossa luodaan katsaus ministeriöiden, virastojen ja laitosten tunnistamiin tavoitteisiin.

VALTIONHALLINNOSSA TUNNISTETUT VASTUULLISUUSTAVOITTEET

Toukokuussa 2021 Valtiokonttorille ilmoitettuja tavoitteita voi tarvittaessa vaihtaa. Tärkeintä on, että vastuullisuusraporteissa keskitytään niihin kestävän kehityksen tavoitteisiin, joihin organisaatiolla on mahdollisuus vaikuttaa. Mikäli organisaatiossa päädytään muuttamaan tunnistettuja tavoitteita, kuulemme niistä mielellämme esimerkiksi sähköpostitse vastuullisuusraportointi@valtiokonttori.fi.

Lisätietoja:
vastuullisuusraportointi(at)valtiokonttori.fi
Katri Kanerva, puh. 0295 503 364, katri.kanerva(at)valtiokonttori.fi
Henni Purtonen, puh. 0295 502 017, henni.purtonen(at)valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Viranomaiset

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset