Valtion talousarviosta annetun lain 24 c §:n (757/2024) mukaan Valtiokonttori antaa virastoille, laitoksille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille tarvittavat määräykset liikekirjanpidon tileistä, talousarviokirjanpidossa käytettävistä teknisistä tileistä sekä kirjanpidon järjestämisen ja tilinpäätöksen laadinnan muista yksityiskohdista.
Lain valtion liikelaitoksista 12 §:n (761/2024) mukaan Valtiokonttori voi antaa määräyksiä tietojen toimittamisesta valtion keskuskirjanpidon hoitamista ja valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) 17 b §:ssä tarkoitettujen valtion tilinpäätöksen yhteydessä esitettävien valtiontalouden yhdisteltyjen laskelmien laatimista varten.
Lain metsähallituksesta 33 § (762/2024) mukaan Valtiokonttori voi antaa määräyksiä tietojen toimittamisesta valtion keskuskirjanpidon hoitamista ja valtion talousarviosta annetun lain 17 b §:ssä tarkoitettujen valtion tilinpäätöksen yhteydessä esitettävien valtiontalouden yhdisteltyjen laskelmien laatimista varten.
Valtiokonttori on tänään päättänyt antaa määräyksen
- liikekirjanpidon tilikartasta,
- Kieku-tietojärjestelmässä käytettävistä liikekirjanpidon tilien lisäjaotteluista
- siirrettyjen määrärahojen tilien muodostamisesta,
- talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tileistä,
- talousarvion ulkopuolisen rahoituksen tilistä ja
- talousarviokirjanpidon virhetileistä.
Kirjanpitoyksikön kirjanpito on hoidettava siten, että keskuskirjanpidossa tilitiedot voidaan käsitellä tämän määräyksen mukaisilla viisimerkkisillä tileillä. Tämä vaatimus täyttyy käytettäessä Kieku-tietojärjestelmässä käytettäviä liikekirjanpidon tilien kahdeksanmerkkisiä lisäjaotteluita, jotka on kytketty tämän määräyksen mukaisiin tileihin. Kirjanpitoyksikön päivä- ja pääkirjoissa on oltava tämän määräyksen mukaiset viisimerkkiset tilit tai niitä vastaavat kahdeksanmerkkiset lisäjaotellut tilit. Kirjanpitoyksikön pääkirjassa on oltava tämän määräyksen mukaisten viisimerkkisten tilien summatasot.
Mitä tässä määräyksessä sanotaan liikekirjanpidon tileistä, koskee kirjanpitoyksiköiden lisäksi talousarvion ulkopuolella olevia valtion rahastoja, jollei toisin ole mainittu. Valtion liikelaitokset noudattavat tämän määräyksen mukaista liikekirjanpidon tilikarttaa kirjanpidon tietojen toimittamisessa valtion keskuskirjanpitoon
Liikekirjanpidon tilit
Liikekirjanpidon tilikartta on järjestetty tuotto- ja kululaskelman ja taseen mukaisiin ryhmiin. Tilikartta on yksityiskohtainen luettelo tilikauden aikana kirjanpidossa käytettävistä tileistä sisältökuvauksineen. Liikekirjanpidon tilikartta julkaistaan Valtiokonttorin kotisivuilla. Tilikartan muutoksista kerrotaan tämän määräyksen liitteessä.
Liikekirjanpidon tilit ovat viisimerkkisiä ja Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut ovat kahdeksanmerkkisiä. Kirjanpitoyksiköt sisällyttävät kirjanpitoonsa vain tarvitsemansa tilit ja lisäjaottelut. Kolmimerkkiset tasot ovat tililajeja, kaksimerkkiset tiliryhmiä ja yksimerkkiset tililuokkia.
Liikekirjanpidon tilikartan soveltamisala
Jokainen kirjaus valtion kirjanpidossa tehdään aina vähintään kahdelle liikekirjanpidon tilille siten, että kirjausten debetviennit ovat yhtä suuret kuin kreditviennit.
Tuotto- ja kululaskelman tileille sekä tasetileille kirjataan kaikki menot, tulot ja rahoitustapahtumat.
Liikekirjanpidossa kaikki erät käsitellään bruttoperiaatteen mukaan. Näin menetellään silloinkin, kun vastaavat määrärahat on budjetoitu nettoperusteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että tuloja ei vähennetä menoista eikä menoja tuloista.
Liikekirjanpidon teknisten tilien ryhmään (tililajit 990-994) kirjataan sellaiset kirjanpitotapahtumat, jotka eivät ole liiketapahtumia, mutta ovat talousarviotapahtumia. Teknisten tilien ryhmää voidaan Valtiokonttorin päätöksellä käyttää myös esim. järjestelmäteknisiin tai muihin vastaaviin tarpeisiin. Tekniselle tilille tehdään kirjaukset aina yhtä suurena debet- ja kreditvientinä.
995-alkuiset tilit ovat keskuskirjanpitojärjestelmässä sisäisten erien eliminoinnissa käytettäviä teknisiä tilejä.
Kumppanikoodi ja sisäisten erien kirjauksiin tarkoitetut liikekirjanpidon tilit
Termillä sisäinen erä tarkoitetaan
· valtion virastojen ja laitosten välisiä tapahtumia (talousarviotalouden kirjanpidon ja tilinpäätöksen laadinta)
· sekä valtion virastojen ja laitosten, talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen ja valtion liikelaitosten välisiä tapahtumia (valtion tilinpäätöksen yhteydessä esitettävien valtiontalouden yhdisteltyjen laskelmien sekä valtion talouden kuukausikatsauksen laadinta)
Virastojen ja laitosten välisten (talousarviotalouden sisäisten) kirjanpitotapahtumien vaikutukset valtion tilinpäätöksen tuotto- ja kululaskelmaan ja taseeseen eliminoidaan sisäisten erien kirjaukseen tarkoitettujen liikekirjanpidon tilien sekä sisäisten erien kirjausten yhteydessä käytettävän kumppanikoodin yhdistelmän avulla.
Vastaavasti kuin valtion tilinpäätöksessä, virastojen ja laitosten, talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen ja valtion liikelaitosten välisten kirjanpitotapahtumien vaikutukset valtiontalouden yhdisteltyjen laskelmien tuotto- ja kululaskelmaan ja taseeseen eliminoidaan samojen sisäisten erien kirjaukseen tarkoitettujen liikekirjanpidon tilien sekä sisäisten erien kirjausten yhteydessä käytettävän kumppanikoodin yhdistelmän avulla. Virastojen ja laitosten, talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen ja valtion liikelaitosten välisten tuotto-, kulu-, saatava- ja velkatapahtumien tunnisteena käytetään kumppanikoodia. Kumppanikoodi merkitään kirjauksille, joilla olevat erät eliminoidaan valtion tilinpäätöksessä ja/tai valtiontalouden yhdistellyissä laskelmissa. Eliminoitavat erät ovat liikekirjanpidon sisäisiksi luokitelluilla tileillä, jotka nähtävissä tämän määräyksen liitteessä olevassa PowerBI-tilikartassa. Kumppanikoodi merkitään kaikille sisäisille tileille kirjattaville tapahtumille.
Kumppanikoodina käytetään numerotunnusta, joka muodostuu kirjanpitoyksikön, talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston tai valtion liikelaitoksen kolminumeroisesta tunnuksesta, jonka perään merkitään ’0’ (nolla). Kumppanikoodit ovat nähtävissä Valtiokonttorin julkaisemassa tiedotteessa Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot.
Talousarviokirjanpidon kahdenkertaisuus
T-tilejä ovat tietyt liikekirjanpidon tasetilit, jotka samalla ovat talousarviokirjanpidon tasetilejä ja joiden avulla saadaan toteutettua talousarviokirjanpidon kahdenkertaisuus.
Talousarviosta annetun asetuksen 42 e §:n mukaisesti talousarviokirjanpidon täydellisyyden ja luotettavuuden varmistamiseksi on laadittava liikekirjanpidon ja talousarviokirjanpidon välinen täsmäytyslaskelma. Täsmäytyslaskelmassa perusajatuksena on tarkastella talousarviokirjanpitoa kahdenkertaisena kirjanpitona. Kahdenkertaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että talousarviokirjanpidon menon tai tulon vastakirjaus on erikseen määritellyillä liikekirjanpidon tasetileillä. Näitä erikseen määriteltyjä tasetilejä kutsutaan T-tileiksi. T-tilejä ovat mm. maksuliiketilit, ostovelat, myyntisaamiset ja osa muista lyhytaikaisista saamisista ja veloista sekä siirtosaamis- ja -velkatileistä. T-tileille kirjattaessa vastakirjaus tehdään aina
- joko sellaiselle tilikombinaatiolle, joka sisältää talousarviokirjanpidon tilin ja LKP-tilin, joka ei ole T-tili
- tai toiselle T-tilille.
Liikekirjanpidon tileistä annetussa määräyksessä T-tilien tunnisteena on nimen yhteydessä oleva tunnus (T).
Talousarviokirjanpidon tilit
Talousarviokirjanpidon tilit muodostuvat talousarviotileistä, siirrettyjen määrärahojen tileistä, talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tileistä, talousarvion ulkopuolisen rahoituksen tilistä ja talousarviokirjanpidon virhetileistä.
Talousarviotilit
Valtiokonttori kokoaa ministeriöiden vahvistamista tilijaotteluista Valtion talousarvion tilijaottelun, joka sisältää kyseisenä varainhoitovuonna käytössä olevat talousarviotilit. Tilijaottelu julkaistaan Valtiokonttorin kotisivuilla.
Siirrettyjen määrärahojen tilit
Siirretyn määrärahan tili on 9-15 numeron pituinen. Tili muodostetaan määrärahan myöntämisvuoden talousarviotilistä seuraavasti: Talousarviotilin eteen lisätään tunnus 4 ja määrärahan myöntämisvuoden vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa.
Siirretyn määrärahan tili muodostetaan seuraavasti:
Siirrettyjä määrärahoja on seurattava vähintään talousarvion tilijaottelun tarkkuudella. Siirtomäärärahan siirto tehdään tilinpäätöksen yhteydessä kirjaamalla siirtomäärärahasta siirrettävä määrä menoarviotilin debetiin ja siirretyn määrärahan tilin kreditiin. Siirrettyjen määrärahojen tilien saldot siirtyvät seuraavalle vuodelle alkusaldoiksi.
Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit
Talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tilejä käytetään silloin, kun talousarvioon kuuluvia tuloja ja menoja ei heti voida kirjata lopulliselle talousarvion tilijaottelun tilille tai siirretyn määrärahan tilille. Talousarvion ulkopuolisen rahoituksen tiliä käytetään sellaisten tulojen ja menojen yhteydessä, jotka eivät sisälly ja joita ei pidäkään sisällyttää talousarvioon. Edellä mainitut tilit ja talousarviokirjanpidon virhetilit julkaistaan Valtiokonttorin kotisivuilla. Tilien perusteista kerrotaan tämän määräyksen liitteessä.
Talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tilit, talousarvion ulkopuolisen rahoituksen tili ja talousarviokirjanpidon virhetilit ovat kolmimerkkisiä tilejä. Kirjanpitoyksiköt sisällyttävät kirjanpitoonsa vain tarvitsemansa tilit.
Talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tileistä sekä talousarvion ulkopuolisen rahoituksen tilistä laaditaan tilinpäätöksen yhteydessä tase-erittelyjä vastaavat erittelyt.
Voimaantulo
Tämä määräys tulee voimaan 1.1.2025. Tällä määräyksellä kumotaan tilimääräys 4.11.2024 VK/3093/2024
Apulaisjohtaja Tanja Wistbacka
Palvelupäällikkö Juho Ajo
Liitteet:
Liikekirjanpidon tilikartta (pdf)
Liikekirjanpidon tilikartta (excel)
Saate
Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit
Liikekirjanpidon tilikarttaan, Kieku-tietojärjestelmässä käytettäviin liikekirjanpidon tilien lisäjaotteluihin ja Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit -luetteloon tehdyt muutokset (alla)
Liikekirjanpidon tilikartta on käytettävissä pdf-liitteen vaihtoehtona myös PowerBI-toteutuksena: Liikekirjanpidon tilikartta (PowerBI)
Sekä muihin järjestelmiin siirtämistä varten API-rajapintana
Tiedoksi:
Valtiontalouden tarkastusvirasto
Palkeet / kirjanpidon tilitietojen ylläpito
Liikekirjanpidon tilikarttaan, Kieku-tietojärjestelmässä käytettäviin liikekirjanpidon tilien lisäjaotteluihin ja Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit -luetteloon tehdyt muutokset
Liikekirjanpidon tilikartta ja Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät lisäjaottelut
Liikekirjanpidon tilikartta sekä Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut julkaistaan Valtiokonttorin kotisivuilla. Valtiokonttori on tänään päättänyt, että 12.12.2024 VK/3491/2024 annetun tilimääräyksen mukaisiin tilikarttoihin tehdään seuraavat muutokset:
Muuttunut tilin numero poistetun tilalle
Tiliryhmä | Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
204 | Edellisten tilikausien pääoman muutos | |||
20400 | Edellisten tilikausien pääoman muutos, valtio | |||
20420 | Edellisten tilikausien tuotto-/kulujäämä, rahastot | |||
20530 | 20530000 | Hallinnan siirrot | ||
30-31 | Maksullisen toiminnan tuotot | |||
82925 | 82925000 | Muut siirtotalouden kulut käyttötalous, yliopistot | ||
82955 | 82955000 | Muut siirtotalouden kulut pääomatalouteen, yliopistot | ||
223 | 22300 | 22300000 | Pakolliset varaukset | |
205 | Pääoman siirrot | |||
20520 | 20520000 | Siirrot lähetteiden tililtä (T) | ||
20550 | 20550000 | Siirrot sisäisen laskutuksen kuittausten tililtä (T) | ||
20510 | 20510000 | Siirrot valtion yleisille maksuliiketulotileille (T) | ||
20500 | 20500000 | Siirrot valtion yleisiltä maksuliikemenotileiltä (T) | ||
201 | 20100 | 20100000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen pääomat | |
206 | 20600 | 20600000 | Talousarviosiirrot | |
82921 | 82921000 | Valtionavustukset käyttötalous, yliopistot | ||
82951 | Valtionavustukset pääomatalouteen, yliopistot | |||
20540 | 20540000 | Yhteishankinnoista aiheutuvat menonsiirrot |
Nimen ja selitteen muutos
Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
40030 | 40030000 | Elintarvikkeet ja juomat | |
41120001 | Eläkemaksujen oikaisut, sisäiset | ||
41120 | 41120000 | Eläkemaksut, sisäiset | |
30210 | 30210000 | Erityislakien mukaiset muiden suoritteiden tuotot kotitalouksilta | |
30310 | 30310000 | Erityislakien mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot kotitalouksilta | |
30300 | 30300000 | Erityislakien mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot paikallishallinnolta | |
30320 | 30320000 | Erityislakien mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot yrityksiltä sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta | |
30200 | 30200000 | Erityislakien mukaiset muiden suoritteiden tuotot paikallishallinnolta | |
30220 | 30220000 | Erityislakien mukaiset muiden suoritteiden tuotot yrityksiltä sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta | |
30290 | 30290000 | Erityislakien mukaiset muiden suoritteiden tuotot, muut sektorit | |
30280 | 30280000 | Erityislakien mukaiset muiden suoritteiden tuotot, sisäiset | |
51080 | 51080000 | Korkokulut euromääräisistä veloista, sisäiset | |
50080000 | Korkotuotot euromääräisistä saamisista, sisäiset | ||
40070 | Lämmitys, sähkö, vesi ja jäähdytys | ||
31000 | 31000000 | Maanvuokratuotot | |
31100 | 31100000 | Maanvuokratuotot, sisäiset | |
17910 | 17910000 | Maksetut etukäteisvarat | |
17910010 | Maksetut etukäteisvarat 1 | ||
17910020 | Maksetut etukäteisvarat 2 | ||
30900 | 30900000 | Maksullisen toiminnan (pl. vuokrat ja käyttökorvaukset) saamisten tileistä poistot | |
30110 | 30110000 | Maksuperustelain mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot kotitalouksilta | |
30100 | 30100000 | Maksuperustelain mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot paikallishallinnolta | |
30120 | 30120000 | Maksuperustelain mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot yrityksiltä sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta | |
30180 | 30180000 | Maksuperustelain mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot, sisäiset | |
30090 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot, muut sektorit | ||
30030 | 30030000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot EU:lta | |
30010 | 30010000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot kotitalouksilta | |
30000 | 30000000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot paikallishallinnolta | |
30020 | 30020000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot yrityksiltä sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta | |
30090000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot, muut sektorit | ||
30080 | 30080000 | Maksuperustelain mukaiset muiden suoritteiden tuotot, sisäiset | |
17990 | 17990000 | Muut maksetut ennakkomaksut, lyhytaikaiset | |
42098 | 42098000 | Muut vuokrat, sisäiset | |
31090 | 31090000 | Muut vuokratuotot | |
31190 | 31190000 | Muut vuokratuotot, sisäiset | |
13010090 | Osakeyhtiöosakkeet, asunto-osakeyhtiöosakkeet ja muut osakkeet, ei Kiekussa | ||
25690 | 25690000 | Saadut ennakot, lyhytaikaiset | |
25690001 | Saadut ennakot, lyhytaikaiset 1 | ||
25690002 | Saadut ennakot, lyhytaikaiset 2 | ||
132 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen ja valtion liikelaitosten lainasaamiset | ||
25920001 | Työnantajan eläkemaksut / alaikäisten edustajat, sisäiset (T) | ||
25920 | 25920000 | Työnantajan eläkemaksut, sisäiset (T) | |
25930001 | Työntekijän eläkemaksut / alaikäisten edustajat, sisäiset (T) | ||
25930100 | Työntekijän eläkemaksut, Kieku Palkat, sisäiset (T) | ||
25930 | 25930000 | Työntekijän eläkemaksut, sisäiset (T) | |
31010 | 31010000 | Vuokratuotot asunnoista | |
31110 | 31110000 | Vuokratuotot asunnoista, sisäiset | |
31020 | 31020000 | Vuokratuotot muista rakennuksista | |
31120 | 31120000 | Vuokratuotot muista rakennuksista, sisäiset | |
39690 | 39690000 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset, muut sektorit |
Nimen muutos
Tililuokka/Tiliryhmä | Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
99563 | Eliminointiero korot | |||
99555 | Eliminointiero lainat | |||
30380 | 30380000 | Erityislakien mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot, sisäiset | ||
30390 | 30390000 | Erityislakien mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot, muut sektorit | ||
135 | Euromääräiset joukkovelkakirjalainat | |||
181 | Euromääräiset joukkovelkakirjalainat | |||
312 | Käyttökorvaustuotot | |||
313 | Käyttökorvaustuotot, sisäiset | |||
212 | Lahjoitusten pääomat ja muut rahastoidut varat | |||
244 | Lainat talousarvion ulkopuolella olevilta valtion rahastoilta ja valtion liikelaitoksilta | |||
309 | Maksullisen toiminnan tuottojen (pl. vuokra- ja käyttökorvaustuotot) tileistä poistot | |||
30190 | 30190000 | Maksuperustelain mukaiset julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot, muut sektorit | ||
240 | Pitkäaikaiset euromääräiset lainat | |||
241 | Pitkäaikaiset valuuttamääräiset lainat | |||
21280 | 21280000 | Rahastoidut lahjoitukset (T) | ||
21 | RAHASTOIDUT VARAT | |||
22 | RAHASTOJEN JA LIIKELAITOSTEN POISTOERO JA VARAUKSET | |||
7 | RAHASTOJEN JA LIIKELAITOSTEN TILINPÄÄTÖSSIIRROT | |||
26278010 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat, VA-järjestelmä, sisäiset (T) | |||
255 | Talletetut vieraat varat | |||
20900 | 20900000 | Tilikauden tuotto-/kulujäämä, valtio | ||
303 | Tuotot erityislakien mukaisista julkisoikeudellisista suoritteista | |||
302 | Tuotot erityislakien mukaisista muista kuin julkisoikeudellisista suoritteista | |||
300 | Tuotot maksuperustelain mukaisista muista kuin julkisoikeudellisista suoritteista | |||
30520 | 30520000 | Tuotot yrityksille tarjottavasta media- ja imagohyödystä | ||
138 | Valuuttamääräiset joukkovelkakirjalainat | |||
183 | Valuuttamääräiset joukkovelkakirjalainat | |||
319 | Vuokra- ja käyttökorvaustuottojen tileistä poistot | |||
310 | Vuokratuotot | |||
311 | Vuokratuotot, sisäiset | |||
250-251 | Yhdystilivelka | |||
39790 | 39790000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot, muut sektorit |
Poisto
Tililuokka/Tiliryhmä | Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
13200000 | Maatilatalouden kehittämisrahaston lainasaamiset | |||
112 | Aineettomat oikeudet | |||
39680010 | Arviolaskutus palvelutoiminnasta, sisäiset | |||
92040 | 92040000 | Arvonlisäverotuotot 12 % | ||
92070 | 92070000 | Arvonlisäverotuotot 13 % | ||
92060 | 92060000 | Arvonlisäverotuotot 17 % | ||
92080 | 92080000 | Arvonlisäverotuotot 22 % | ||
92090 | 92090000 | Arvonlisäverotuotot 23 % | ||
92050 | 92050000 | Arvonlisäverotuotot 9 % | ||
92140 | 92140000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 12 % | ||
92170 | 92170000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 13 % | ||
92160 | 92160000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 17 % | ||
92180 | 92180000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 22 % | ||
92190 | 92190000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 23 % | ||
92150 | 92150000 | Arvonlisäverotuotot yhteisöhankinnoista 9 % | ||
20700 | 20700000 | Edellisten tilikausien pääoman muutos | ||
21020 | 21020000 | Edellisten tilikausien tuotto-/kulujäämä | ||
99533 | Eliminointiero palvelutoiminta | |||
99551 | Eliminointiero satunnaiset tuotot ja kulut | |||
99513 | Eliminointiero siirtotalouden saamiset ja velat | |||
39810000 | Eläkemaksutuotot | |||
39810 | Eläkemaksutuotot valtion virastoilta, laitoksilta ja talousarvion ulkopuolella olevilta valtion rahastoilta ja näiden työntekijöiltä | |||
24700 | 24700000 | Eläkevastuuvelka | ||
25800400 | Ennakonpidätykset/eläkkeet (T) | |||
39680014 | Erillislaskutus, muut, sisäiset | |||
39680013 | Erillislaskutus, tietojärjestelmät, sisäiset | |||
39680012 | Erillislaskutus, tunnit, sisäiset | |||
20830 | 20830000 | Hallinnan siirrot | ||
24400 | 24400000 | Lainat eläkerahastolta | ||
24410 | 24410000 | Lainat valtion ydinjätehuoltorahastolta | ||
113 | Liikearvo | |||
13200 | Maatilatalouden kehittämisrahaston lainasaamiset | |||
610 | Maksetut korvaukset | |||
39820 | 39820000 | Muut eläkemaksutuotot | ||
39820002 | Muut eläkemaksutuotot liikelaitoksilta | |||
39820001 | Muut eläkemaksutuotot paikallishallinnolta | |||
39820004 | Muut eläkemaksutuotot pohjoismaisilta instituuteilta | |||
39820003 | Muut eläkemaksutuotot yksityisiltä JuEL -laitoksilta | |||
31290 | 31290000 | Muut käyttökorvaukset | ||
31390 | 31390000 | Muut käyttökorvaukset, sisäiset | ||
61090 | 61090000 | Muut maksetut korvaukset | ||
619 | 61990 | 61990000 | Muut satunnaiset kulut | |
609 | 60990 | 60990000 | Muut satunnaiset tuotot | |
82940 | 82940000 | Muut siirtotalouden kulut käyttötalous, yliopistot | ||
82970 | 82970000 | Muut siirtotalouden kulut pääomatalouteen, yliopistot | ||
60090 | 60090000 | Muut vahingonkorvaukset | ||
39680011 | Oikaisulaskutus palvelutoiminnasta, sisäiset | |||
20-21 | OMA PÄÄOMA | |||
22010 | 22010000 | Pakolliset varaukset | ||
39680 | 39680000 | Palvelutoiminnan kustannusten korvaukset, sisäiset | ||
110 | Perustamis- ja järjestelymenot | |||
16030 | 16030000 | Pitkäaikaiset saamiset jaksotetuista emissiovoitoista | ||
24710 | 24710000 | Pitkäaikaiset siirtovelat jaksotetuista emissiotappioista | ||
208 | Pääoman siirrot | |||
25600 | 25600000 | Saadut hankintaennakot | ||
600 | Saadut korvaukset | |||
17490040 | Saatavat veronsaajilta (T) | |||
61 | Satunnaiset kulut | |||
61998 | 61998000 | Satunnaiset kulut, sisäiset | ||
60 | Satunnaiset tuotot | |||
6 | SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT | |||
60980 | 60980000 | Satunnaiset tuotot, sisäiset | ||
20820 | 20820000 | Siirrot lähetteiden tililtä (T) | ||
20850 | 20850000 | Siirrot sisäisen laskutuksen kuittausten tililtä (T) | ||
20810 | 20810000 | Siirrot valtion yleisille maksuliiketulotileille (T) | ||
20800 | 20800000 | Siirrot valtion yleisiltä maksuliikemenotileiltä (T) | ||
17390001 | Siirtosaamiset eläkemaksuista (T) | |||
82820 | 82820000 | Siirtotalouden kulut käyttötalous, EU jäsenvaltiot | ||
82800 | 82800000 | Siirtotalouden kulut käyttötalous, ulkomaat | ||
82830 | 82830000 | Siirtotalouden kulut pääomatalous, EU jäsenvaltiot | ||
82810 | 82810000 | Siirtotalouden kulut pääomatalous, ulkomaat | ||
31210 | 31210000 | Sähkömaksut | ||
31310 | 31310000 | Sähkömaksut, sisäiset | ||
211 | Talousarvion sisäiset valtion rahastot | |||
210 | Talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot | |||
21000 | 21000000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen pääomat | ||
21010 | 21010000 | Talousarviosiirrot | ||
21030 | 21030000 | Tilikauden tuotto-/kulujäämä | ||
90130 | 90130000 | Tuonnin perusteella kannettavat verot | ||
111 | Tutkimus- ja kehittämismenot | |||
16090020 | Ulkomaille maksettavat pitkäaikaiset vuokraennakot | |||
61000 | 61000000 | Vahingonkorvaukset | ||
60000 | 60000000 | Vahinkovakuutuskorvaukset | ||
13210 | 13210000 | Valtion asuntorahaston lainasaamiset | ||
13220 | 13220000 | Valtion eläkerahaston lainasaamiset | ||
19580 | 19580000 | Valtion kassatalouden piirissä olevat talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen varat | ||
82930 | 82930000 | Valtionavustukset käyttötalous, yliopistot | ||
82960 | 82960000 | Valtionavustukset pääomatalouteen, yliopistot | ||
22000 | 22000000 | Vapaaehtoiset varaukset | ||
70 | 700 | 70000 | 70000000 | Vapaaehtoisten varausten lisäys (-) tai vähennys (+) |
220 | Varaukset | |||
31200 | 31200000 | Vesimaksut | ||
31300 | 31300000 | Vesimaksut, sisäiset | ||
31 | Vuokrat ja käyttökorvaukset | |||
31030 | 31030000 | Vuokrat kuljetusvälineistä | ||
31130 | 31130000 | Vuokrat kuljetusvälineistä, sisäiset | ||
31040 | 31040000 | Vuokrat muista koneista ja laitteista | ||
31140 | 31140000 | Vuokrat muista koneista ja laitteista, sisäiset | ||
82720 | 82720000 | Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitus | ||
20840 | 20840000 | Yhteishankinnoista aiheutuvat menonsiirrot | ||
26028001 | Öljysuojamaksun tilitykset talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille (T) | |||
25040 | 25040000 | Öljysuojarahaston yhdystili (T) |
Selitteen muutos
Tililuokka/Tiliryhmä | Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
40098 | 40098000 | Aineet, tarvikkeet ja tavarat, sisäiset | ||
40000 | 40000000 | Arvoltaan vähäiset koneet, kalusteet ja kuljetusvälineet | ||
40000010 | Arvoltaan vähäiset koneet, kalusteet ja kuljetusvälineet, irtaimisto | |||
17320 | Arvonlisäverosaamiset | |||
26130 | 26130000 | Arvonlisäverovelat | ||
43920 | 43920000 | Asiantuntija- ja tutkimuspalvelut | ||
43928002 | Asiantuntija- ja tutkimuspalvelut, aktivoitavat, sisäiset | |||
43928 | 43928000 | Asiantuntija- ja tutkimuspalvelut, sisäiset | ||
12700090 | Asuinhuoneisto- ja toimistokalusteet, ei Kiekussa | |||
12200090 | Asuinrakennukset, ei Kiekussa | |||
43000 | 43000000 | Asuinrakennusten korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
43100 | 43100000 | Asuinrakennusten rakentamispalvelut | ||
42010 | 42010001 | Asuntojen vuokrat | ||
42010100 | Asuntojen vuokrat, pääomavuokra | |||
42010200 | Asuntojen vuokrat, ylläpitovuokra | |||
12580090 | Audiovisuaaliset koneet ja laitteet, ei Kiekussa | |||
12500090 | Autot ja muut maakuljetusvälineet, ei Kiekussa | |||
179 | Ennakkomaksut | |||
30382 | 30382000 | Hoitokulutuotot muista vakuutusmaksuista, sisäiset | ||
30381 | 30381000 | Hoitokulutuotot tapaturmamaksuista, sisäiset | ||
43230 | 43230000 | ICT-käyttöpalvelut | ||
12550090 | ICT-laitteet, ei Kiekussa | |||
42040 | 42040000 | ICT-laitteiden vuokrat | ||
43250002 | ICT-palvelujen ostot, aktivoitavat, sisäiset | |||
43250 | 43250000 | ICT-palvelujen ostot, sisäiset | ||
43210 | 43210000 | Ilmoitus-, mainos- ja markkinointipalvelut | ||
11400090 | Itse valmistetut ja teetetyt tietojärjestelmät, ei Kiekussa | |||
45410 | 45410000 | Jäsenmaksut ulkomaille | ||
40070400 | Jäähdytys | |||
12260090 | Kasarmit, ei Kiekussa | |||
19930 | Katteet (T) | |||
19930100 | Katteet (T), Nordea | |||
19930500 | Katteet (T), OP | |||
19930800 | Katteet Danske Bank (T) | |||
11910090 | Keskeneräiset aineettomat käyttöomaisuushankinnat, ei Kiekussa | |||
12970090 | Keskeneräiset muut rakennukset, ei Kiekussa | |||
12980090 | Keskeneräiset rakenteet, ei Kiekussa | |||
12540090 | Kevyet työkoneet, ei Kiekussa | |||
40020 | 40020000 | Kirjat, lehdet ja muut painotuotteet | ||
43990001 | Kokousten, seminaarien ym. järjestämispalvelut | |||
43098 | 43098000 | Korjaus- ja kunnossapitopalvelut, sisäiset | ||
17310 | 17310000 | Korkosaamiset | ||
17330 | 17330000 | Korkosaamiset (T) | ||
50000001 | Korkotulot talletuksista | |||
26120000 | Korkovelat | |||
26150 | 26150000 | Korkovelat (T) | ||
50000000 | Korot euromääräisistä saamisista | |||
50000100 | Korot sijoitustoiminnan talletuksista | |||
43030 | 43030000 | Kuljetusvälineiden korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
42030 | 42030000 | Kuljetusvälineiden vuokrat | ||
80920 | 80920000 | Käyttötalouden tuotot rahastotaloudesta | ||
43920010 | Käännös- ja tulkkauspalvelut | |||
12590090 | Laboratoriolaitteet ja -kalusteet, ei Kiekussa | |||
12510090 | Laivat ja muut vesikuljetusvälineet, ei Kiekussa | |||
12520090 | Lentokoneet ja muut ilmakuljetusvälineet, ei Kiekussa | |||
10070 | Luonnonsuojelutarkoitukseen hankitut maa- ja vesialueet | |||
17380 | 17380000 | Lyhytaikaiset hankesaamiset | ||
40070100 | Lämmitys | |||
43020 | 43020000 | Maa- ja vesirakenteiden korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
43120 | 43120000 | Maa- ja vesirakenteiden rakentamispalvelut | ||
42000 | 42000000 | Maanvuokrat | ||
45028 | 45028000 | Matkustuspalvelut, sisäiset | ||
43050 | 43050000 | Muiden koneiden ja laitteiden korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
42050 | 42050000 | Muiden koneiden ja laitteiden vuokrat | ||
43010 | 43010000 | Muiden rakennusten korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
43110 | 43110000 | Muiden rakennusten rakentamispalvelut | ||
42020 | 42020001 | Muiden rakennusten vuokrat | ||
42020300 | Muiden rakennusten vuokrat, lyhytaikaiset vuokrat | |||
42020100 | Muiden rakennusten vuokrat, pääomavuokra | |||
42020200 | Muiden rakennusten vuokrat, ylläpitovuokra | |||
12890090 | Muut aineelliset hyödykkeet, ei Kiekussa | |||
40090 | 40090000 | Muut aineet, tarvikkeet ja tavarat | ||
40090010 | Muut aineet, tarvikkeet ja tavarat, irtaimisto | |||
12790090 | Muut kalusteet, ei Kiekussa | |||
12990090 | Muut keskeneräiset aineelliset käyttöomaisuushankinnat, ei Kiekussa | |||
12690090 | Muut koneet ja laitteet, ei Kiekussa | |||
43090 | 43090000 | Muut korjaus- ja kunnossapitopalvelut | ||
43930 | 43930000 | Muut koulutuspalvelut | ||
45990 | 45990000 | Muut kulut | ||
45998002 | Muut kulut, aktivoitavat, sisäiset | |||
45998 | 45998000 | Muut kulut, sisäiset | ||
17490 | 17490000 | Muut lyhytaikaiset saamiset (T) | ||
17498100 | Muut lyhytaikaiset saamiset, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
17498 | 17498000 | Muut lyhytaikaiset saamiset, sisäiset (T) | ||
26290 | 26290000 | Muut lyhytaikaiset velat (T) | ||
26290100 | Muut lyhytaikaiset velat (T), Kieku-reskontra | |||
26298100 | Muut lyhytaikaiset velat, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
26298 | 26298000 | Muut lyhytaikaiset velat, sisäiset (T) | ||
12090090 | Muut maa- ja vesialueet, ei Kiekussa | |||
13030090 | Muut osuudet, ei Kiekussa | |||
45890000 | Muut pakolliset maksut | |||
45898002 | Muut pakolliset maksut, aktivoitavat, sisäiset | |||
45898000 | Muut pakolliset maksut, sisäiset | |||
43990 | 43990000 | Muut palvelut | ||
43998002 | Muut palvelut, aktivoitavat, sisäiset | |||
43998 | 43998000 | Muut palvelut, sisäiset | ||
16090 | 16090000 | Muut pitkäaikaiset saamiset | ||
24990 | 24990000 | Muut pitkäaikaiset velat | ||
11490090 | Muut pitkävaikutteiset menot, ei Kiekussa | |||
12290090 | Muut rakennukset, ei Kiekussa | |||
43190 | 43190000 | Muut rakentamispalvelut | ||
12490090 | Muut rakenteet, ei Kiekussa | |||
17390 | 17390000 | Muut siirtosaamiset (T) | ||
828 | Muut siirtotalouden kulut ulkomaille | |||
26190 | Muut siirtovelat (T) | |||
26190000 | Muut siirtovelat (T) | |||
43940 | 43940000 | Muut terveyspalvelut | ||
39 | Muut toiminnan tuotot | |||
43290 | 43290000 | Muut toimistopalvelut | ||
12600090 | Muut tutkimuslaitteet, ei Kiekussa | |||
12440090 | Muut vesirakenteet, ei Kiekussa | |||
42090 | Muut vuokrat | |||
90150 | 90150000 | Muut välillisten verojen luonteiset maksut | ||
17000 | 17000000 | Myyntisaamiset (T) | ||
17000100 | Myyntisaamiset (T), Kieku-reskontra | |||
17008100 | Myyntisaamiset, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
17008 | 17008000 | Myyntisaamiset, sisäiset (T) | ||
43920002 | Omaisuuden hallinnointipalvelut | |||
25700 | 25700000 | Ostovelat (T) | ||
25700100 | Ostovelat (T), Kieku-reskontra | |||
25708100 | Ostovelat, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
25708 | 25708000 | Ostovelat, sisäiset (T) | ||
43200 | 43200000 | Painatuspalvelut | ||
43990003 | Palvelukorvaukset | |||
43240 | 43240000 | Pankkipalvelut | ||
45200 | 45200000 | Patentti-, lisenssi- ja käyttöoikeusmaksut | ||
45200010 | Patentti-, lisenssi- ja käyttöoikeusmaksut, irtaimisto | |||
45208 | 45208000 | Patentti-, lisenssi- ja käyttöoikeusmaksut, sisäiset | ||
43410 | 43410000 | Pesulapalvelut | ||
43418 | 43418000 | Pesulapalvelut, sisäiset | ||
16080 | 16080000 | Pitkäaikaiset hankesaamiset | ||
40060 | 40060000 | Poltto- ja voiteluaineet | ||
43220100 | Posti | |||
40050 | 40050000 | Puhdistusaineet ja -tarvikkeet | ||
12570090 | Puhelinkeskukset ja muut viestintälaitteet, ei Kiekussa | |||
80930 | 80930000 | Pääomatalouden tuotot rahastotaloudesta | ||
50040002 | Pääomatappiot euromääräisistä sijoituksista | |||
50040001 | Pääomavoitot euromääräisistä sijoituksista | |||
51998 | 51998000 | Rahoituskulut, sisäiset | ||
50920 | 50920000 | Rahoitustuotot, sisäiset | ||
12300090 | Rakennelmat, ei Kiekussa | |||
40080 | 40080000 | Rakennusmateriaali | ||
43018 | 43018000 | Rakennusten korjaus- ja kunnossapitopalvelut, sisäiset | ||
43198 | 43198000 | Rakentamispalvelut, sisäiset | ||
12530090 | Raskaat työkoneet, ei Kiekussa | |||
256 | Saadut ennakot | |||
82910 | 82910000 | Siirrot talousarvion ulkopuolella olevilta valtion rahastoilta valtion talousarvioon | ||
17391 | 17391000 | Siirtosaamiset tapaturmamaksuista, sisäiset (T) | ||
17398 | 17398000 | Siirtosaamiset, sisäiset (T) | ||
826 | Siirtotalouden kulut kotitalouksille | |||
8 | SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT | |||
26270100 | Siirtotalouden vastikkeettomat velat (T), Kieku-reskontra | |||
26270 | 26270000 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat (T) | ||
26278100 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
26278 | 26278000 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat, sisäiset (T) | ||
26270008 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat, STM (T) | |||
26270010 | Siirtotalouden vastikkeettomiin kuluihin liittyvät velat, VA-järjestelmä (T) | |||
17470 | 17470000 | Siirtotalouden vastikkeettomiin tuottoihin liittyvät saamiset (T) | ||
17470100 | Siirtotalouden vastikkeettomiin tuottoihin liittyvät saamiset (T), Kieku-reskontra | |||
17478100 | Siirtotalouden vastikkeettomiin tuottoihin liittyvät saamiset, Kieku-reskontra, sisäiset (T) | |||
17478 | 17478000 | Siirtotalouden vastikkeettomiin tuottoihin liittyvät saamiset, sisäiset (T) | ||
26198 | 26198000 | Siirtovelat, sisäiset (T) | ||
43400 | 43400000 | Siivouspalvelut | ||
43408 | 43408000 | Siivouspalvelut, sisäiset | ||
17490400 | Sijoitustoiminnan lyhytaikaiset saamiset (T) | |||
43270 | Sovelluspalvelut | |||
40070200 | Sähkö | |||
43920004 | Säilytysmaksut | |||
12800090 | Taide-esineet, ei Kiekussa | |||
43280002 | Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen ostot, aktivoitavat, sisäiset | |||
43280 | 43280000 | Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen ostot, sisäiset | ||
30481 | 30481000 | Tapaturmamaksutuotot, sisäiset | ||
12220090 | Teollisuusrakennukset, ei Kiekussa | |||
12400090 | Tierakenteet, ei Kiekussa | |||
43220 | 43220300 | Tietoliikennepalvelut | ||
43920001 | Tietotekniikan asiantuntija- ja ylläpitopalvelut | |||
43928003 | Tietotekniikan asiantuntija- ja ylläpitopalvelut, aktivoitavat, sisäiset | |||
43928001 | Tietotekniikan asiantuntija- ja ylläpitopalvelut, sisäiset | |||
12560090 | Toimistokoneet ja laitteet, ei Kiekussa | |||
432 | Toimistopalvelut | |||
43298 | 43298000 | Toimistopalvelut, sisäiset | ||
12210090 | Toimistorakennukset, ei Kiekussa | |||
40010 | 40010000 | Toimistotarvikkeet | ||
25830400 | Toiselle kirjanpitoyksikölle siirrettävät korot | |||
25830200 | Toiselle kirjanpitoyksikölle siirrettävät lainanlyhennykset | |||
25830300 | Toiselle kirjanpitoyksikölle siirrettävät viivästyskorot | |||
19940 | Tyhjennykset (T) | |||
19940400 | Tyhjennykset (T), Aktia | |||
19940800 | Tyhjennykset (T), Danske Bank | |||
19940310 | Tyhjennykset (T), Handelsbanken | |||
19940100 | Tyhjennykset (T), Nordea | |||
19940500 | Tyhjennykset (T), OP | |||
19940600 | Tyhjennykset (T), Ålandsbanken | |||
39830 | 39830000 | Työttömyysvakuutusmaksutuotot | ||
40040 | Vaatteisto | |||
40040300 | Vaatteisto, muut | |||
40040200 | Vaatteisto, työturvallisuusvarusteet | |||
40040100 | Vaatteisto, virka-, työ- ja suojapuvut | |||
40800 | 40800000 | Vaihto-omaisuudeksi aktivoitavat maanostot | ||
40808 | 40808000 | Vaihto-omaisuudeksi aktivoitavat maanostot, sisäiset | ||
30400 | 30400000 | Vakuutusmaksutuotot | ||
30480 | 30480000 | Vakuutusmaksutuotot, sisäiset | ||
40090100 | Varaosat | |||
12230090 | Varastorakennukset, ei Kiekussa | |||
40070300 | Vesi | |||
12610090 | Vesirakenteiden laitteet, ei Kiekussa | |||
43978 | 43978000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan rahoitusosuudet, sisäiset | ||
397 | 39700 | 39700000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot yrityksiltä | |
39780 | 39780000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot, sisäiset | ||
396 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset | |||
39610 | 39610000 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset EU:lta | ||
39600 | 39600000 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset yrityksiltä | ||
39670 | 39670000 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset, saadut, sisäiset | ||
43968 | 43968000 | Yhteistoiminnan kustannusten korvaukset, sisäiset | ||
43420 | 43420000 | Ympäristönhoito- ja ylläpitopalvelut | ||
43428 | 43428000 | Ympäristönhoito- ja ylläpitopalvelut, sisäiset |
Sisäinen/ulkoinen/sekatili -muutos
Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
45500 | 45500000 | Aineettoman omaisuuden myyntitappiot |
45500010 | Aineettoman omaisuuden myyntitappiot, selvittelytili | |
39000 | 39000000 | Aineettoman omaisuuden myyntivoitot |
39000010 | Aineettoman omaisuuden myyntivoitot, selvittelytili | |
45520 | 45520000 | Asuinrakennusten myyntitappiot |
45520010 | Asuinrakennusten myyntitappiot, selvittelytili | |
39020 | 39020000 | Asuinrakennusten myyntivoitot |
39020010 | Asuinrakennusten myyntivoitot, selvittelytili | |
25030 | 25030000 | Huoltovarmuusrahaston yhdystili (T) |
29990 | 29990000 | Keskuskirjanpidon virhetili |
45570 | 45570000 | Kiinteistöosakkeiden myyntitappiot |
45570010 | Kiinteistöosakkeiden myyntitappiot, selvittelytili | |
39070 | 39070000 | Kiinteistöosakkeiden myyntivoitot |
39070010 | Kiinteistöosakkeiden myyntivoitot, selvittelytili | |
29900 | 29900000 | Kirjanpitoyksikön virhetili |
29900100 | Kirjanpitoyksikön virhetili, palkkaliittymä | |
43300 | 43300000 | Koulutuspalvelut |
45550 | 45550000 | Kuljetusvälineiden myyntitappiot |
45550010 | Kuljetusvälineiden myyntitappiot, selvittelytili | |
39050 | 39050000 | Kuljetusvälineiden myyntivoitot |
39050010 | Kuljetusvälineiden myyntivoitot, selvittelytili | |
13110999 | Liikelaitoksiin muun oman pääoman ehdoin sijoitettujen pääomien muutokset, sisäiset | |
13110 | 13110000 | Liikelaitoksiin muun oman pääoman ehdoin sijoitetut pääomat, sisäiset |
13100 | 13100000 | Liikelaitosten peruspääomat, sisäiset |
13100999 | Liikelaitosten peruspääomien muutokset, sisäiset | |
50910 | 50910000 | Liikelaitosten voiton tuloutukset, sisäiset |
45300 | 45300000 | Liikennevahinkomaksut |
45510 | 45510000 | Maa- ja vesialueiden myyntitappiot |
45510010 | Maa- ja vesialueiden myyntitappiot, selvittelytili | |
39010 | 39010000 | Maa- ja vesialueiden myyntivoitot |
39010010 | Maa- ja vesialueiden myyntivoitot, selvittelytili | |
25010 | 25010000 | Maatalouden interventiorahaston yhdystili (T) |
25000 | 25000000 | Maatilatalouden kehittämisrahaston yhdystili (T) |
45560 | 45560000 | Muiden koneiden ja laitteiden myyntitappiot |
45560010 | Muiden koneiden ja laitteiden myyntitappiot, selvittelytili | |
39060 | 39060000 | Muiden koneiden ja laitteiden myyntivoitot |
39060010 | Muiden koneiden ja laitteiden myyntivoitot, selvittelytili | |
45580 | 45580000 | Muiden osakkeiden ja osuuksien myyntitappiot |
45580010 | Muiden osakkeiden ja osuuksien myyntitappiot, selvittelytili | |
39080 | 39080000 | Muiden osakkeiden ja osuuksien myyntivoitot |
39080010 | Muiden osakkeiden ja osuuksien myyntivoitot, selvittelytili | |
45530 | 45530000 | Muiden rakennusten myyntitappiot |
45530010 | Muiden rakennusten myyntitappiot, selvittelytili | |
39030 | 39030000 | Muiden rakennusten myyntivoitot |
39030010 | Muiden rakennusten myyntivoitot, selvittelytili | |
45590 | 45590000 | Muun omaisuuden myyntitappiot |
45590010 | Muun omaisuuden myyntitappiot, selvittelytili | |
39090 | 39090000 | Muun omaisuuden myyntivoitot |
39090010 | Muun omaisuuden myyntivoitot, selvittelytili | |
43390 | 43390000 | Muut henkilöstöpalvelut |
45390 | 45390000 | Muut vahinkovakuutusmaksut |
45580001 | Osakkeiden myyntitappiot | |
39080001 | Osakkeiden myyntivoitot | |
45580002 | Osuuksien myyntitappiot | |
39080002 | Osuuksien myyntivoitot | |
25100 | 25100000 | Palosuojelurahaston yhdystili (T) |
25110 | 25110000 | Rahoitusvakausrahaston yhdystili (T) |
45540 | 45540000 | Rakenteiden myyntitappiot |
45540010 | Rakenteiden myyntitappiot, selvittelytili | |
39040 | 39040000 | Rakenteiden myyntivoitot |
39040010 | Rakenteiden myyntivoitot, selvittelytili | |
17510 | 17510000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lainasaamisten takaisinmaksut |
17500 | 17500000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lyhytaikaiset lainasaamiset |
25050 | 25050000 | Valtion asuntorahaston yhdystili (T) |
25090 | 25090000 | Valtion televisio- ja radiorahaston yhdystili (T) |
25060 | 25060000 | Valtion ydinjätehuoltorahaston yhdystili (T) |
25020 | 25020000 | Valtiontakuurahaston yhdystili (T) |
43330 | 43330000 | Virkistyspalvelut |
Sisäinen/ulkoinen/sekatili/nimen -muutos
Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
50080 | Korkotuotot euromääräisistä saamisista, sisäiset | |
17120 | 17120000 | Lyhytaikaiset budjetoimattomat euromääräiset lainasaamiset, sisäiset (T) |
17130 | 17130000 | Lyhytaikaisten budjetoimattomien euromääräisten lainasaamisten takaisinmaksut, sisäiset (T) |
16060 | 16060000 | Pitkäaikaiset budjetoimattomat euromääräiset lainasaamiset, sisäiset (T) |
17140 | 17140000 | Pitkäaikaisten budjetoimattomien euromääräisten lainasaamisten seuraavan tilikauden takaisinmaksut, sisäiset (T) |
13290 | 13290000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lainasaamiset, sisäiset |
Uusi tili (tai ryhmä/laji/lisäjaottelu)
Tililaji | Lkp-tili | Lisäjaottelu | Nimi |
110-113 | Aineettomat oikeudet | ||
42018100 | Asuntojen vuokrat, pääomavuokra, sisäiset | ||
42018 | 42018001 | Asuntojen vuokrat, sisäiset | |
42018200 | Asuntojen vuokrat, ylläpitovuokra, sisäiset | ||
20430 | 20430000 | Edellisiin tilikausiin kohdistuvat tasekorjaukset, rahastot | |
20410 | 20410000 | Edellisiin tilikausiin kohdistuvat tasekorjaukset, valtio | |
20400000 | Edellisten tilikausien pääoman muutos, valtio | ||
20420000 | Edellisten tilikausien tuotto-/kulujäämä, rahastot | ||
20440 | 20440000 | Edellisten tilikausien voittovarat, liikelaitokset | |
99557 | Eliminointiero budjetoimattomat lainat | ||
99507 | Eliminointiero eläkemaksut, tase | ||
99543 | Eliminointiero eläkemaksut, tuotto- ja kululaskelma | ||
99511 | Eliminointiero ennakkomaksut | ||
99519 | Eliminointiero Metsähallituksen tulossopimusrahoitus | ||
99577 | Eliminointiero sisäinen omistus | ||
99581 | Eliminointiero voiton tuloutus | ||
99565 | Eliminointiero yhdystilit | ||
25292 | 25292000 | Elinkaarirahoitushankkeiden lainojen lyhennykset | |
24900 | 24900000 | Elinkaarirahoitushankkeiden pitkäaikaiset velat | |
17440 | 17440000 | Eläkemaksusaamiset | |
17448 | 17448000 | Eläkemaksusaamiset, sisäiset | |
39821 | 39821000 | Eläkemaksutuotot | |
39818 | 39818000 | Eläkemaksutuotot, sisäiset | |
20530001 | Hallinnan siirrot, sijoitukset liikelaitoksiin | ||
40078400 | Jäähdytys, sisäiset | ||
45980 | 45980000 | Kertaluonteiset kulut | |
39870 | 39870000 | Kertaluonteiset tuotot | |
221 | 22100 | 22100000 | Kertynyt poistoero |
10940090 | Keskeneräiset maa- ja vesialueet, ei Kiekussa | ||
12950090 | Keskeneräiset maa- ja vesialueet, ei Kiekussa | ||
10960090 | Keskeneräiset muut rakennukset, ei Kiekussa | ||
13000090 | Kiinteistöosakkeet, ei Kiekussa | ||
12270090 | Koulurakennukset, ei Kiekussa | ||
43308 | 43308000 | Koulutuspalvelut, sisäiset | |
82328 | 82328000 | Kustannusten korvaukset, Metsähallitus, sisäiset | |
82978 | 82978000 | Kustannusten korvaukset, valtionhallinto, sisäiset | |
Kustannusten korvaukset, valtionhallinto, sisäiset | |||
31220 | 31220000 | Käyttökorvaustuotot | |
31320 | 31320000 | Käyttökorvaustuotot, sisäiset | |
24420 | 24420000 | Lainat talousarvion ulkopuolella olevilta valtion rahastoilta, sisäiset | |
24430 | 24430000 | Lainat valtion liikelaitoksilta, sisäiset | |
11300090 | Liikearvot, ei Kiekussa | ||
13110090 | Liikelaitoksiin muun oman pääoman ehdoin sijoitetut pääomat, ei Kiekussa, sisäiset | ||
24018 | 24018000 | Liikelaitosten euromääräiset velkakirjalainat valtion virastoilta ja laitoksilta, sisäiset | |
25218 | 25218000 | Liikelaitosten euromääräisten velkakirjalainojen lyhennykset, sisäiset | |
20220 | 20220000 | Liikelaitosten muu oma pääoma | |
20210 | 20210000 | Liikelaitosten peruspääoma | |
13100090 | Liikelaitosten peruspääomat, ei Kiekussa, sisäiset | ||
202 | Liikelaitosten pääomat | ||
20460 | 20460000 | Liikelaitosten voiton tuloutukset, sisäiset | |
45308 | 45308000 | Liikennevahinkomaksut, sisäiset | |
30280011 | Lisäpalveluiden tuotot, sisäiset | ||
39875 | 39875000 | Luonnonsuojelualueiden hankintaan liittyvä liikelaitossijoituksen lisäys | |
45985 | 45985000 | Luonnonsuojelualueiden hankintaan liittyvä liikelaitossijoituksen vähennys | |
10070090 | Luonnonsuojelutarkoitukseen hankitut maa- ja vesialueet, ei Kiekussa | ||
40078100 | Lämmitys, sisäiset | ||
40078 | Lämmitys, sähkö, vesi ja jäähdytys, sisäiset | ||
10100090 | Maa-alueet, ei Kiekussa | ||
12100090 | Maa-alueet, ei Kiekussa | ||
42008 | 42008000 | Maanvuokrat, sisäiset | |
17998 | 17998000 | Maksetut ennakkomaksut, lyhytaikaiset, sisäiset | |
16050 | 16050000 | Maksetut ennakkomaksut, pitkäaikaiset | |
16058 | 16058000 | Maksetut ennakkomaksut, pitkäaikaiset, sisäiset | |
45910 | 45910000 | Maksetut korvaukset | |
50000002 | Maksun alisuoritukset | ||
50000003 | Maksun ylisuoritukset | ||
12000090 | Metsäalueet, ei Kiekussa | ||
17468 | 17468000 | Metsähallitukseen sijoitettuun peruspääomaan kirjaamista odottavat erät, sisäiset | |
20230 | 20230000 | Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien muu oma pääoma | |
730 | 73000 | 73000000 | Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien tuloksen siirto omaan pääomaan |
26268 | 26268000 | Metsähallituksen peruspääomaan kirjaamista odottavat erät, sisäiset | |
25699 | 25699000 | Metsähallituksen tulossopimusrahoitus, ennakot, sisäiset | |
82327 | 82327000 | Metsähallituksen tulossopimusrahoitus, sisäiset | |
17458 | 17458000 | Metsähallituksen tulossopimusrahoitus, tulojäämät, sisäiset | |
39620 | 39620000 | Metsähallituksen tulossopimusrahoitus, tuotot, sisäiset | |
42028300 | Muiden rakennusten vuokrat, lyhytaikaiset vuokrat, sisäiset | ||
42028100 | Muiden rakennusten vuokrat, pääomavuokra, sisäiset | ||
42028 | 42028001 | Muiden rakennusten vuokrat, sisäiset | |
42028200 | Muiden rakennusten vuokrat, ylläpitovuokra, sisäiset | ||
13230000 | Muiden talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lainasaamiset | ||
10240090 | Museot ja linnat, ei Kiekussa | ||
10890090 | Muu kansallisomaisuus, ei Kiekussa | ||
43398 | 43398000 | Muut henkilöstöpalvelut, sisäiset | |
10250090 | Muut kulttuurirakennukset, ei Kiekussa | ||
12250090 | Muut kulttuurirakennukset, ei Kiekussa | ||
24991 | 24991000 | Muut pitkäaikaiset velat (T) | |
24998 | 24998000 | Muut pitkäaikaiset velat, sisäiset (T) | |
24991010 | Muut pitkäaikaiset velat, VA-järjestelmä (T) | ||
24998010 | Muut pitkäaikaiset velat, VA-järjestelmä, sisäiset (T) | ||
10290090 | Muut rakennukset, ei Kiekussa | ||
12190090 | Muut rakennusmaa- ja vesialueet, ei Kiekussa | ||
82821 | 82821000 | Muut siirtotalouden kulut käyttötalous, EU jäsenvaltiot | |
82822 | 82822000 | Muut siirtotalouden kulut käyttötalous, muut ulkomaat | |
82851 | 82851000 | Muut siirtotalouden kulut pääomatalous, EU jäsenvaltiot | |
82852 | 82852000 | Muut siirtotalouden kulut pääomatalous, muut ulkomaat | |
45398 | 45398000 | Muut vahinkovakuutusmaksut, sisäiset | |
12010090 | Peltoalueet, ei Kiekussa | ||
30280010 | Peruspalveluiden tuotot, sisäiset | ||
16008 | 16008000 | Pitkäaikaiset euromääräiset lainasaamiset, sisäiset | |
16018 | 16018000 | Pitkäaikaisten euromääräisten lainasaamisten takaisinmaksut, sisäiset | |
710 | 71000 | 71000000 | Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) |
12120090 | Rautatiepohjat, ei Kiekussa | ||
43908 | 43908000 | Ravitsemispalvelut, sisäiset | |
25698 | 25698000 | Saadut ennakot, lyhytaikaiset, sisäiset | |
24910 | 24910000 | Saadut ennakot, pitkäaikaiset | |
24918 | 24918000 | Saadut ennakot, pitkäaikaiset, sisäiset | |
39860 | 39860000 | Saadut korvaukset | |
17480 | 17480000 | Saatavat veronsaajilta (T) | |
24016 | 24016000 | Senaatti-kiinteistöjen euromääräiset velkakirjalainat Valtiokonttorilta, sisäiset | |
25216 | 25216000 | Senaatti-kiinteistöjen Valtiokonttorilta ottamien velkakirjalainojen lyhennykset, sisäiset | |
12020090 | Soran, turpeen ja muun maa-aineksen alueet, ei Kiekussa | ||
40078200 | Sähkö, sisäiset | ||
13230 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lainasaamiset | ||
17518 | 17518000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lainasaamisten takaisinmaksut, sisäiset | |
17508 | 17508000 | Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen lyhytaikaiset lainasaamiset, sisäiset | |
30280012 | Tietojärjestelmien tuotot, sisäiset | ||
20920 | 20920000 | Tilikauden tulos, liikelaitokset | |
20910 | 20910000 | Tilikauden tuotto-/kulujäämä, rahastot | |
10210090 | Toimistorakennukset, ei Kiekussa | ||
43968010 | Valtiokonttorin maksamat tapaturmiin liittyvät palkkakustannusten korvaukset, sisäiset | ||
19600 | 19600000 | Valtion kassatalouden piirissä olevat talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen varat | |
25293 | 25293000 | Valtion liikelaitoksilta otettujen lainojen lyhennykset | |
13291 | 13291000 | Valtion liikelaitosten lainasaamiset, sisäiset | |
82811 | 82811000 | Valtionavustukset käyttötalous, EU jäsenvaltiot | |
82812 | 82812000 | Valtionavustukset käyttötalous, muut ulkomaat | |
82841 | 82841000 | Valtionavustukset pääomatalous, EU jäsenvaltiot | |
82842 | 82842000 | Valtionavustukset pääomatalous, muut ulkomaat | |
82951000 | Valtionavustukset pääomatalouteen, yliopistot | ||
10230090 | Varastorakennukset, ei Kiekussa | ||
43918 | 43918000 | Vartiointi- ja turvallisuuspalvelut, sisäiset | |
720 | 72000 | 72000000 | Verotusperusteisten varausten lisäys (-) tai vähennys (+) |
222 | 22200 | 22200000 | Verotusperäiset varaukset |
40078300 | Vesi, sisäiset | ||
12040090 | Vesialueet, ei Kiekussa | ||
12140090 | Vesialueet, ei Kiekussa | ||
43338 | 43338000 | Virkistyspalvelut, sisäiset | |
196 | Yhdystilisaatava | ||
82329 | 82329000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan rahoitusosuudet, Metsähallitus, sisäiset | |
82979 | 82979000 | Yhteisrahoitteisen toiminnan rahoitusosuudet, valtionhallinto, sisäiset | |
43958 | 43958000 | Yhteisten työympäristöjen palvelut, sisäiset | |
42060 | 42060000 | Yhtiövastikkeet | |
26090004 | Ympäristövahinkomaksun tilitykset talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille (T) | ||
25120 | 25120000 | Ympäristövahinkorahaston yhdystili (T) |
Talousarviokirjanpidon tilit
Selitteen muutos
600 Talousarviotulot, jotka odottavat kirjaamista talousarviotilille
620 Talousarviomenot, jotka odottavat kirjaamista talousarviotilille