Virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot
Investointien suunnittelu ja seuranta
Viraston, laitoksen ja talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston (jatkossa tässä määräyksessä käytetään käsitettä virasto) tulee suunnitella ja seurata investointeja, jotka se arvioi taloutensa ja toimintansa kannalta merkittäviksi. Viraston tulee harkita investointien suunnittelussa ja seurannassa käytettävät menettelytavat sekä niiden tarkkuus ja taso investoinnin luonteen, kokoluokan ja merkittävyyden perusteella.
Viraston tulee dokumentoida investointien suunnittelussa ja seurannassa käytettävät menettelytavat sekä niiden soveltaminen viraston investoinneissa.
Investointien suunnittelussa ja seurannassa käytettävät välineet ovat viraston päätettävissä. Investointien suunnittelussa ja seurannassa voi hyödyntää mm. Valtiokonttorin antamaa ohjetta Investointien suunnittelu ja seuranta. Investoinnin taloudellisten vaikutusten arvioinnissa voi hyödyntää esimerkiksi Valtiokonttorin ohjeen liitteenä olevaa kustannus-hyötyanalyysipohjaa tai valtiovarainministeriön laatimaa mallipohjaa tiedonhallintalain lausuntomenettelyyn liittyen (VN/14976/2019).
Soveltamisala
Määräys ei koske rahoitusinvestointeja, joilla tarkoitetaan rahan sijoittamista joko oman tai vieraan pääoman muodossa (esim. käyttöomaisuusarvopaperit).
Mikäli erityislaissa on tästä määräyksestä poikkeavia säännöksiä, noudatetaan erityislakia.
Voimaantulo
Määräys tulee voimaan 1.1.2022. Tämä määräys korvaa Valtiokonttorin 21.1.2021 antaman määräyksen Investointien suunnittelu ja seuranta (VK/47293/00.00.00.01/2020).
Säädösperusta
Valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaan virastojen ja laitosten on suunniteltava toimintaansa, talouttansa sekä tuloksellisuuttaan usean vuoden aikavälillä. Suunnittelun on tuotettava valtion talousarviossa tarvittavat tiedot. Valtiokonttori voi antaa määräyksiä virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen kirjanpidon, maksuliikkeen ja laskentatoimen hoidon, tilinpäätöksen laadinnan sekä muiden taloushallinnon toimintojen ja menettelytapojen yksityiskohdista. (Valtion talousarviosta annettu laki (423/1988) 12 §, 24c § (1216/2003)).
Lisätiedot
Lisätietoja tähän määräykseen liittyvistä asioista antaa Valtiokonttori, puh. 0295 50 2000, sähköposti laskentatoimi (at) valtiokonttori.fi.
Toimialajohtaja Lasse Skog
Apulaisjohtaja Tanja Wistbacka
Liite
Perustelumuistio määräykseen Investointien suunnittelu ja seuranta
Tiedoksi
Valtiontalouden tarkastusvirasto
Valtiovarainministeriö, budjettiosasto