Minkä tahansa uuden teknologian laaja käyttöönotto on iso ponnistus. Peppol-verkko ei sinänsä ole uusi, mutta meillä Suomessa se on aiemmin käynyt vajaakäytöllä keskittyen lähinnä laskujen käsittelyn pitkälle digitalisoineiden organisaatioiden kansainväliseen laskutukseen. Vielä haastavamman Peppolin käyttöönotosta tekee se, että visio Peppol-verkon käytöstä oletuskanavana tilausten välittämisessä koskee käytännössä koko Suomen organisaatiokenttää. Tästä huolimatta Peppol-verkon käyttöönotto Suomessa on edennyt hyvin.
Vuosi 2024 oli Peppol-verkon Suomen käyttöönoton kannalta merkittävä. Muutamia isoja virstanpylväitä mainitakseni: Kaupan alan Peppol hankintasanomien soveltamisohje julkaistiin, rakennusteollisuus polkaisi Peppol-tilaamisen käyttöönoton toden teolla käyntiin osana BETK-projektia, valtion tilaustenhallintajärjestelmä Handiin luotiin Peppolin laajennettu tilauskyvykkyys, Peppol-sovelluspalveluiden käyttöönottokustannusten tukiohjelma julkaistiin, Suomen kansallinen Peppol-osoitteisto otettiin käyttöön (ACL), Peppol-aiheisia koulutuksia järjestettiin monia, Peppolin markkinointiin panostettiin kampanjoin ja mm. aloittamalla vuosittaisten Peppol-päivien järjestäminen. Osana Yrityksen digitalous -hankkeen työtä tehtiin vielä tiekartta hankintasanomien käyttöönoton edellyttävistä toimenpiteistä vuoteen 2030 asti.
Yllä oleva lista keskittyy lähinnä toimiin, joissa olemme olleet Peppol-viranomaisena mukana jollain tavalla. Tämän lisäksi palveluntarjoajat ja ohjelmistotalot ovat tehneet hienoa työtä menestykkäästi. Yksikään Peppol-transaktio ei liikkuisi ilman heidän panostaan, eikä tavoitteen saavuttaminen Peppol-verkon laajasta käyttöönotosta olisi mahdollinen. Vuoden 2024 aikana seitsemän uutta palveluntarjoajaa solmi palveluntarjoajasopimuksen Suomen Peppol-viranomaisen kanssa nostaen palveluntarjoajien määrän yhteentoista. Suomessa toimii toki lukuisia palveluntarjoajia, jotka ovat tehneet palveluntarjoajasopimuksensa jonkin muun maan Peppol-viranomaisen kanssa. Tavallisten loppukäyttäjien kannalta sillä ei ole merkitystä minkä maan Peppol-viranomaisen kanssa heidän käyttämänsä palveluntarjoaja on tehnyt palveluntarjoajasopimuksen.
Monien vuonna 2024 tehtyjen toimien todellinen vaikutus nähdään vasta hieman myöhemmin, mutta jo nyt voidaan todeta, että Peppol-verkon käyttö Suomessa kasvaa merkittävästi. Peppol lanseerasi vuoden 2024 alusta uuden raportointimenetelmän, jonka ansiosta meillä on käytössämme tilastotietoa Peppol-verkon transaktio- ja käyttäjämääristä Suomen osalta. Näistä tilastoista julkaistaan kvartaaleittain kooste Peppol-viranomaisen verkkosivuilla. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on, että voimme tarkentaa tilastojen julkaisua erottelemalla esimerkiksi eri dokumenttityypit toisistaan ja tihentää tilastojen julkaisuvälin kuukausitasolle. Näin voimme tehdä, kunhan Peppol-verkon käyttö Suomessa vielä hieman laajenee.
Alla olevasta, juuri uunista tulleesta Power BI raportista on nähtävissä, että transaktiomäärät kasvoivat vuonna 2024 kvartaalitasolla merkittävästi. Vuoden ensimmäisen (98 157) ja viimeisen (152 525) kvartaalin välillä kasvua on 55 %. Kokonaistransaktiomäärästä suurin osa on edelleen laskuja, mutta tilausten osuus on myös kasvussa. Yhteensä Peppol-transaktioita Suomessa oli vuonna 2024 484 966 kappaletta.
Aktiivisten loppukäyttäjien määrä on pysynyt tasaisempana. Lukema on liikkunut 2100 ja 1500 välillä riippuen kvartaalista. Aktiiviseksi käyttäjäksi lasketaan jokainen yritys, joka on lähettänyt tai vastaanottanut vähintään yhden transaktion raportointikuukautena. Tässä tilastossa kunkin kvartaalin kuukausien käyttäjämääristä lasketaan keskiarvo, jotta samaa organisaatiota ei näytettäisi tilastossa moneen kertaan. Peppol Directoryssä, jonne organisaatio voi vapaaehtoisesti ilmoittaa Peppol-osoitteensa, suomalaisia organisaatioita on 10 740.
Vuoden 2024 lopussa saimme käyttöömme myös tilaston, josta on nähtävissä minkä maalaisten organisaatioiden kanssa Suomalaiset eniten käyttävät Peppol-verkkoa. Tätä tilastoa ei ole vielä julkaistu Peppol-viranomaisen verkkosivuilla, mutta tarkoitus on lisätä tämä tieto myös sinne. Selvitämme vielä yksityiskohtia siitä, millä tasolla voimme julkaista tiedot esimerkiksi transaktiomäärien osalta. Tässä kuitenkin jo ennakkomaistiaisena lista TOP-5 maista, joiden kanssa suomalaiset hyödyntävät Peppol-verkkoa.
- Norja
- Suomi
- Ruotsi
- Tanska
- Alankomaat
Listan maat eivät ole yllättäviä. Niistä on kuitenkin nähtävissä, että Peppol-verkkoa ei käytetä vain kansainväliseen laskutukseen. Suomen sisäiset transaktiot ovat toiseksi yleisimpiä Norjan jälkeen. Lähivuosina muidenkin kuin lähinaapuriemme osuudet Peppol-transaktioista tulevat varmasti kasvamaan, sillä Euroopan maat ovat kovalla vauhdilla ottamassa verkkolaskutusta käyttöön EU:n ViDA-paketin vauhdittamana. Tämä tarjoaa meille loistavan mahdollisuuden hyödyntää Peppol-verkkoa kansainväliseen laskutukeen huomattavasti nykyistä enemmän. Odotamme myös EU:n ulkopuolisen verkkolaskutuksen avautuvan suomalaisyrityksille vuoden 2025 aikana, kun Peppolin kansainvälisen laskun malli otetaan käyttöön myös Euroopassa (PINT).
Kansalliseen verkkolaskuverkkoon verrattuna Peppol-verkon transaktiomäärät ovat vielä pieniä. Suomessa verkkolaskuja oli vuonna 2023 yhteensä noin 352 miljoonaa. Tuleville vuosille riittää siis edelleen työtä Peppol-verkon käytön edistämisessä ja suuri hyötypotentiaali odottaa vielä realisoitumista.