Hyppää sisältöön

Osaaminen kiertoon henkilökiertopilotissa!

Henkilöstön liikkuvuudessa kyse ei ole siitä, että välttämättä halutaan vaihtaa kokonaan työpaikkaa, vaan toivotaan kokemuksia oman organisaation ulkopuolelta, oman osaamisen kehittämistä ja jakamista. Henkilökierto mahdollistaa määräaikaisen työskentelyn toisessa organisaatiossa ja paluun kokemuksia ja oppeja rikkaampana. Valtiolla henkilöstön vuotuisessa työtyytyväisyyskyselyssä n. 40% vastaajista haluaisi henkilökiertoon. No miksi sitä ei tapahdu? Yksi (yksinkertainen) vastaus on, ettei halukkailla ole ollut tietoa mahdollisista paikoista, joihin hakeutua. Näkyvyyttä ja käytäntöjä haetaan nyt keväällä alkavalla pilotilla.

Henkilökierto on joillekin tuttua mutta ei vakiintunutta

Valtiokonttori koordinoi tänä vuonna  valtionhallinnossa henkilökiertopilottia kahdella eri mallilla. Periaatteet ja ohjeet löytyvät molempiin malleihin mutta käytännössä henkilökierto ei ole vakiintunut valtiolla tavaksi. Toisessa malleista pilotin yhteistyövirastoista julkaistaan määräaikaisia henkilökiertotehtäviä, joihin voivat kaikki valtiolla palvelussuhteessa olevat ilmoittautua. Ilmoittautumisajan jälkeen tehdään suunnitelma henkilökierron toteuttamiseksi. Henkilön näkökulmasta malli tuo näkyväksi sen, miten erilaisia tehtäviä valtionhallinnossa on sekä kannustaa oman osaamisen suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen kehittämiseen.

Vaihtoehtoisessa tutustumisjaksomallissa yhteistyövirastoista julkaistaan ilmoituksia yksiköistä tai osastoista, joihin voi hakeutua lyhyelle tutustumisjaksolle. Tutustumisjakson aikana saa kokemuksia valtion sisällä toisen organisaation työtavoista ja prosesseista, luodaan kontakteja ja mahdollisia uusia yhteistyökuvioita. Vastaanottavalla organisaatiolla on mahdollisuus saada esimerkiksi projektiin valtion sisältä täsmäosaaja konsultoivaan rooliin. Tutustumisjaksomalli perustuu Valtioneuvostopassin viimeiseen vaiheeseen. Erityisesti lyhyt tutustumisjakso tuo kulttuurinmuutoksen alkuun tukea – on ihan ok ja hyväkin työskennellä jakso muualla ja palatessa jakaa opit työyhteisölle.

Liikkuvuuden toteutusmahdollisuuksia on monia ja pilotin aikana kerätään kokemuksia eri muodoista. Henkilökiertopilotin tehtäviin ilmoittautuminen alkaa 16.5.2016 valtion rekrytointijärjestelmän sisäisen liikkuvuuden osiossa.

Jenni Kasanen

ps. Kokemuksia eräästä henkilökierrosta ja osaamisen laajenemisesta voit lukea esim. Inga Nyholmin kirjoituksesta Johtopäätöksiä virkamiesvaihdosta.

 

Lisätietoja:
www.valtiokonttori.fi/henkilokierto
Valtionhallinnon henkilökierto-opas
Valtioneuvostopassin esite

 

Kirjoittaja
Jenni Hopia
Kommentoi

Mitä mieltä olet? Jätä kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *