Digitalisoituvassa maailmassa digikyvykkyydestä puhutaan jo ihmisarvokysymyksenä. Monet ikäihmiset kysyvät, olenko enää arvokas yhteisöni jäsen, jos en halua käyttää digipalveluja? Digi voisi kuitenkin olla arjessamme läsnä myös ilman, että meidän tarvitsee olla digikyvykkäitä tai -halukkaita. Seuraavaksi kerron kaksi tarinaa siitä, miten oli ennen ja miten voisi olla aivan kohta.
Tapahtui 20 vuotta sitten
Veikko oli reilu 70-vuotias. Hän oli edelleen mieleltään virkeä leskimies, mutta kroppa ei enää totellut toisen maailmansodan veteraania kuten ennen. Jalat tahtoivat pettää alta ja kaatuessa ei oikein koordinaatio riittänyt omin avuin ylösnousemiseen. Veikko oli saanut turvarannekkeen, jonka avulla hän olisi voinut hälyttää apua vaikkapa kaatuessaan, mutta kieltäytyi pitämästä sitä, kun ei omien sanojensa mukaan halunnut kantaa ”lasten leluja”. Ranneke nököttikin koskemattomana kirjahyllyssä. Sukulaisilla oli eriäviä mielipiteitä asiasta, mutta ne kaikuivat kuuroille korville. Eikä hän halunnut kodinhoitopalvelujakaan. Niinpä lapset ja muut lähiomaiset pitivät hoivarinkiä ja kävivät aika ajoin katsomassa rakkaan veteraaninsa vointia jo ihan oman mielenrauhansakin vuoksi.
Eräänä yönä Veikko oli nukkunut huonosti ja kääntyillessään levottomasti hän oli tipahtanut sängystä. Veikko ei satuttanut itseään tilanteessa pahemmin, mutta sängyn ja seinän välin ollessa ahdas hän ei saanut itseään takaisin pystyasentoon. Tunnit ja päivät kuluivat. Kaiken kaikkia meni neljä päivää ennen kuin vuorossa ollut sukulainen saapui tarkistamaan vointia. Veikko oli edelleen hengissä, mutta hankalassa asennossa päiväkausien viruminen oli tehnyt sen, että häneltä oli pettänyt niin munuaiset kuin verenkierto raajoissa. Veikko vietiin sairaalaan, jossa hän menehtyi tajuihinsa tulematta muutaman viikon kuluttua tapahtuneesta. Lähiomaisten suru oli suuri ja hieman turhautuneenakin he puivat useasti jälkikäteen sitä, miksi rakas ikämies oli ollut niin pahuksen jääräpäinen.
Kenties joskus lähitulevaisuudessa
Aino on virkeä 80-vuotias ikäneito, joka asuu edelleen kotonaan. Vaikka takuuaika fyysisestä kunnosta alkaakin olla jo lopussa, olivat sukulaiset jonkin aikaa vihjailleet palveluasumisesta. Ainon mielestä ajatus tuntui oudolta. ”Minnekös sitä nyt omasta kodistaan lähtisi, kaikkien muistojen ja tuttujen tavaroiden keskeltä”, oli Aino sukulaisilleen sanonut. Hän on kuullut tietokoneesta ja älyvempeleistä, mutta tuomitsi ne nuorempien asiaksi. ”Matkapuhelin riittävän isoilla numeronäppäimillä riittää minulle digiksi”, Aino tuumaa. Hän ei kuitenkaan vastustanut, kun pojanpoika Arto ehdotti palvelua, jossa tietokone auttaisi huolehtimaan mummin hyvinvoinnista. Laitteen keskusyksikkö sijoitettiin kirjahyllyn ylähyllylle, jotta se ei muistuttaisi Ainoa olemassaolostaan. Yksikön lisäksi huoneistoon sijoitettiin muutamia huomaamattomia antureita.
Eräänä talvipäivänä Ainon tullessa kävelylenkiltään, tarttuivat hänen talvikenkien nastat ikävästi mattoon vieden Ainolta jalat alta liukkaalla parketilla. Ainon nilkkaan sattui ja käsilaukun tavaratkin olivat levinneet pitkin lattiaa. Tässä vaiheessa eteisen katonrajassa olleen anturin liikkeentunnistimet lähettivät viestiä hoivapalvelun tuottajalle. Hoivapalvelu soitti Ainolle, joka ei tilanteensa vuoksi päässyt vastaamaan puhelimeen. Tämä oli palveluntuottajalle merkki siitä, että pitää lähteä paikan päälle tarkastamaan tilanne. Koska Aino asuu Helsingissä, niin hoivapalvelun vastuuhenkilö pyyhälsi paikalle alle puolessa tunnissa. Hänet vietiin terveyskeskukseen, jossa nilkka tutkittiin. Nivelsiteet olivat venähtäneet, mutta muutoin Aino oli kunnossa. Jo sairaalasta Aino soitti pojanpojalleen kiitokset digivempeleistä.
Itselleni näihin kahteen tarinaan kiteytyy hyvin se, miksi hyvinvoinnin ja terveyden alueelle kannattaa miettiä robotiikan ja tekoälyn käyttöön ottoa. Teknologialla voidaan helpottaa arkea ja tehdä omasta kodista turvallinen paikka fyysisen tai henkisen kunnon heikentyessä. Ja ennen kaikkea saamme pitää rakkaat vanhuksemme luonamme pidempään, hieman edes kevyemmin sydämin.
Hyvinvoinnin AiRo -ohjelma tukee tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hyvinvoinnin edistämisessä kaikilla yhteiskunnan tasoilla yksilöstä organisaatioihin, yrityksiin ja julkissektoriin. Termi AiRo tulee sanoista tekoäly (AI) ja robotiikka (robotics). Hyvinvoinnin AiRo -ohjelma edistää eri toimijoiden yhteydenpitoa ja yhteistyötä sekä lisää tietoisuutta tekoäly- ja robotiikkateknologioiden mahdollisuuksista.
Tervetuloa vaikuttamaan tärkeän aiheen parissa otsikolla, Miten robotit ja tekoäly saadaan parhaiten palvelemaan meidän kaikkien hyvinvointia? Samalla kuulet AiRo-ohjelmasta, hyvinvointirobotiikasta, pääset tutustumaan robotteihin ja vaikuttamaan AiRo-ohjelman tavoitteisiin ja jatkotoimenpiteisiin.
Aika: ti 13.2. klo 8.30– 15.00
Paikka: Airo Island, Viikintie 1 (Tekniikan museon vieressä), Helsinki
Seminaarin ohjelma:
- Puheenvuorot hyvinvointirobotiikasta ja Airo-ohjelmasta
- Työpaja Airo-ohjelman teemoista
- Robotit kotona, sairaaloissa, hyvinvointivalmennuksessa ja kuntoutuksessa sekä lääkehoidossa
- Ohjelmistorobotiikka ja tekoäly sosiaali- ja terveyssektorilla
- Edellytysten kehittäminen mm. lainsäädäntö, toimintamallit, osaaminen ja kansainvälinen yhteistyö
- Hyvinvointirobottien näyttely
