Anssi Vanjoen haastattelu 2.12. Tekniikka & Talous lehdessä sai pohtimaan otsikon asiaa. Siinä sanottiin: kaupat jäävät paikoiksi, joissa tavaroita käydään katsomassa, minkä jälkeen hinta kilpailutetaan. ”Tulossa on jatkuva huutokauppa kaikesta.” Tähän suuntaanhan on menty, mutta onko tämä todella sitä, mitä halutaan? Vai onko kirjoittaja vain taas tippumassa kelkasta?
Lohdullisempaa viestiä kertoi Sinebrychoffin uusi markkinointijohtaja Alexander Sneen haastattelussaan Markkinointi&Mainonta lehdessä 16.12.2016: ”En usko pitcheihin, uskon suhteisiin”. Tässä yhteydessä pitchaus tarkoittaa tekemisen kilpailuttamista.
Näyttää kuitenkin siltä, että ihmiset ovat yhä enemmän ulkoistamassa kaupallisia valintojaan ja muutakin kanssakäymistään erilaisille alustoille eli välittäjille – vai voiko rumimmissa tapauksissa puhua jopa välistävetäjistä? Johtaen siihen, että vastuu tinkimisestä, mahdollisista vääristä päätöksistä, arvovalinnoista jne. on samalla siirretty muualle ja asiaan ei voida enää vaikuttaa, kun se on muiden hallinnassa.
Vielä jokin aika sitten korostettiin, että kaupallisessakin toiminnassa pyritään pitkäaikaisiin kumppanuuksiin ja ne ovat kummallekin osapuolelle kokonaistaloudellisempi ja parempi vaihtoehto kuin keskittyminen jatkuvaan kilpailuttamiseen halvimman spot-hinnan etsimiseksi. Oli sitten kyse yritysten välisestä tai kuluttajan ja yritysten välisestä toiminnasta. Taustalla saattoi olla ajatus lojaalisuudestakin, jota ei välttämättä haluttu tuhota pelkästään keskittymällä siihen, sainko juuri nyt tänään tässä asiassa halvimman hinnan. Jos todellinen kiinnostuksen kohteeni on kuitenkin muualla ja jo muodostuneen kumppanuuden tuoma luottamus ja helppous on tärkeämpää kuin päivän paras tarjous.
Tämä sama malli ja keikkatalouden henki on uinut työyhteisöihinkin. Työantajien ja työntekijöiden välinen lojaalius on uhattuna ja on helpompaa ja nopeampaa, ja nykyisin yhä hyväksyttävämpääkin, vaihtaa tekijät uusiin ja usein nuorempiin kuin jatkuvan oppimisen nimissä investoida siihen, että yhteistyössä nykyiset tekijät siirtyvät uusiin tehtäviin. Jatkuvan oppimisen mahdollistamisesta – ja vaatimisesta – on kuitenkin tulossa välttämättömyys, jos todella haluamme vaikuttaa niihin populistisiin ilmiöihin, jotka olemme riesaksemme saaneet.
En ole tuomitsemassa digitaalisiin alustoihin perustuvaa toiminnan mallia, se on luonut mielenkiintoisia uusia palveluja ja niihin pohjautuvaa lisäarvoa. Mutta kuten kaikkien mallien toteutuksessa, tässäkin pitää olla tarkkana, jotta hyviä periaatteita ei tuhota huonolla toimeenpanolla, jossa keskitytään vain taloudellisiin näkökohtiin.
Martti Kallavuo
